Annonstavla

Tukholman reissulla ihastuin Designtorgetissa olleeseen ilmoitustauluun. Semmoinen ihana puhekupla siellä seinällä roikkui, vielä ihanampi hintalappu kyljessään. Alitajunta on varmaan tuon tarkan hinnan pyyhkinyt mielestä pois, ihan vain suojellakseen mun psyykettä. Kyse oli kuitenkin satasista. Kyseinen ilmoitustaulu jäi kuitenkin mieleen kummittelemaan, niin päätin sitten itse kyhätä vastaavan. Tässä synnytys prosessi ja lopputulos:

Materiaalit löytyi Kärkkäiseltä. Käytin siis retkimattoa ja valkoista lakanaa, styroksia kun en mistään löytänyt (ok, enpä hirveesti jaksanu ees etsiä). Styroksisenkin olisin toki tuolla valkoisella kankaalla (lakanalla) päällystänyt. Hintaa tuli näille yhteensä huimat 7,70 €.


Retkipatja joutui Salkkareiden ajaksi maton ja kirjojen alle prässiin, niin oli helpompi leikellä.


Sitten olikin vuorossa piirtely. Käytin siis koko patjan, kun onhan se aika ohut, eikä ilmoitustaulu, joka on retkipatjan paksuinen oikein aja asiaansa. Kerroksia tuli siis neljä. Ekan piirsin vapaalla kädellä liidulla ja loput ensimmäistä kuplaa apuna käyttäen lyijykynällä. Lyijykynä ei oikein tarttunut, mutta sillä sai "piirrettyä" semmoiset kivat urat, joita pitkin oli helppo leikata.

Nyt piti sitten saada kaikki kuplat toisiinsa kiinni. Pienen pohdiskelun jälkeen tulin siihen tulokseen, että helpointa on ommella ne kiinni toisiinsa kiinni. Ihan raakasti vaan rumia isoja pistoja, kunhan toisissaan pysyvät. Ei ihan kuplat ole saman kokoisia, mutta eipä tuo lopputuloksessa haitannut.

Tämän jälkeen lakanan kimppuun. Se oli justiin semmosta niin vittumaista lakanakangasta kuin vaan voi olla olemassa. Kovaa, jäykkää ja karkeaa. Yritin sitä vähän silitellä silitysraudalla niin, että lähtisi nuo taitosjäljet pois ja jotenkinhan se onnistui. Olisi varmaan ollut kertaalleen pestynä helpompaa käsitellä tuo kangas. Lakanasta leikkasin sitten taas vapaalla kädellä piirtäen patjakuplia isompia kuplia neljä kappaletta. Niistä kahdella päällystin sitten patjakuplat. Taas pääsin siis ompelemaan, nuppineuloilla vaan ensin kiinni ja mahdollisimman kireälle ja sitten neulaa läpi.


Lopputulokseen olen suhteellisen tyytyväinen. Kaksi kerrosta kangasta tosiaan tuohon sitten vain lopen laitoin, harkitsen vielä yhden kerroksen ompelemista. Ehkä ihan hiukan hohkaa tuo vihreä patja tuolta alta. Vähän on myös ryppyjä, mutta niitä nyt tuskin huomaa, ainakaan meikäläisen silmä. Vielä joku kiinnityssysteemi tuohon ja huomenna seinälle. Niin, ja nastojakin pitäisi sitten kai ostaa :D

Kaikkein siistein lintu on feeniks-lintu, ei pelikaani.

Nyt on Tukholmassa käyty ja ihanaa oli! Se on niin nätti kaupunki, ilmapiiri on mukavan lepponen ja ihmiset iloisia. Tällä kertaa myös itkupotkuraivareilta vältyttiin.

Shoppailtua ei tullu sitten kuitenkaan ihan hirveesti, mukaan lähti vaan kassi, t-paita (jota mekkona käytän) ja uus lompakko. Nenan ostokset löytyypi sen blogista, kaikenlaisia ihanuuksia lähti rouvan uutta asuntoa koristamaan.

Miun ostokset siis tässä, kassi on Designtorgetista, paita(mekko) T-shirt-storesta ja lompakko Åhlensilta (myin sieluni paholaiselle, ku ostin Björn Borgin kukkaron)

Tukholmassa kaikki oli raskaana, vauvan tai koiran kanssa ja mikä oudointa, kaikilla oli lenkkarit jalassa. Siis ihan kaikilla, liekkö se sitten joku uusi muotijuttu, joka ei vielä Suomeen ole rantautunu vai onko nuo rakkaat naapurit sittenkin niin fiksumpia kuin ollaan tällä puolen luultu ja ovat tajunneet, että kaupungissa voi olla helpompi kävellä pitkiä matkoja lenkkipopot jalassa kuin kipitellä korkkareiden kanssa (ei juma mikä virkehirviö!). Kaikki tyylikkäistä bisnesnaisista nuoriin trendipelletytteleihin juoksenteli lenkkarit jalassa, siis ne meni kaikkien vaatteiden kanssa. Oli se niin kummaa tämmöselle maalaistollerolle kattoa, että noinko isossa kaupungissa (itellähän oli Nokialaiset jalassa).

En jaksa kirjotella, ku näyttää olevan taas tämmöstä sanaoksennusta, niin pistetään siis mielummin kuvia reissusta.

Tämä ihana näky tuli vastaan jo Vaasassa, voi että tuli hymy huulille! Laundryday gone bad.

Torikojut oli niin herkullisia, himoitsin mansikoita vaan enpä idioottina sitten muistanu niitä ostaa.

Tällaisiksi jalat alkaa turpoamaan, kun on jalassa legginsit ja tennareiden nauhat vielä nilkkojen ympärillä kuumalla ilmalla. Huomatkaa ohjeet blondille molemmissa jaloissa.

Täällä me hengailtiin ja kyylättiin ja arvosteltiin ihmisiä auringon paisteessa. Parhautta.

Paikallisia densuja. Vähän on hienompi tausta kuin paikallinen Siwan ikkuna. Taustalla siis Kulturhuset.

Tämä nainen oli jotenin aivan tajuttoman ihana, tommonen hippimummu mäkin haluan olla sitten vanhana.

Vanha kaupunki. Rakastan, rakastan, RAKASTAN noita kapeita katuja ja rakennuksia, tunnelmakin tuolla oli jotenkin niin hidas. Mii laik.

Hytin ikkunasta oli niin jännä ottaa kuvia. Mutta olihan siellä nätit maisemat hei.

Rento olla vihanen ja väsyny läski. Hieman väsytti.

Otsikko ei kyllä muuten vissiin aukene kuin Nenalle, mutta mitäpäs pienistä. Oltiin taas fiksuina.

Nkosi Sikelel' iAfrika part I

Jatkanpas näitä mun matkasepostuksia, vaikka ei ne varmaan ketään oikein kiinnosta :D Itelle tulee kuitenkin hyvä mieli, kun saa menneitä reissuja muistella. Tipattoman johdosta oon ihan sairaan tylsistyny, eli taitaapi tänä iltana tulla jopa kaksi postausta.

Ekana voitaisiin matkata mulle kaikkein rakkaimpaan maahan eli Etelä-Afrikkaan. Siellä vietin siis vuoden verran aikaa 2005-2006. Vaihtoon lähtemällä tein oikeastaan tytöille oharit, oltiin nimittäin K:n ja S.n kanssa sovittu, että lähdetään Maltalle kielikurssille. Mä ne sinne houkuttelin lähtemään ja sitten kun varausmaksut oli maksettu, niin ilmoitin, että "joo en mä lähekkään teidän kanssa, mä lähen vuodeksi Afrikkaan, sori". :D



Tuo vuosi oli tähän astisen elämäni paras vuosi. Jokainen vaihtari tietää, miten uskomatonta tuo vaihtoaika on, sitä ei oikein voi kenellekkään selittää, joka ei sitä itse ole kokenut. Afrikka-vuodesta on kyllä ihan mahdoton tehdä sellaista "oikeaa" reissu-postausta, mutta yritän kohokohdat saada jotenkin kerrottua vaikka siinä kahdessa osassa, eka kertokoon koulusta ja perheistä ja muusta shaibasta, toiseen voisin sitten tarinoida juttuja Etelä-Afrikassa tehdyistä reissuista.

Matkaan siis lähdin heinäkuun puolessa välissä. Helsinki-Vantaalle jäi märisemään porukoiden lisäksi K. Itse en kyyneleitä tirauttanut, niin innoissani olin. Meitä lähti Etelä-Afrikkaan yhteensä neljä tyttöä, kolme meistä lensi Suomesta Ranskaan yhdessä, missä sitten viimonen tytteli ootteli. Ranskassa vaihto ja yökoneella lähdettiin kohti Johannesburgin lentokenttää.

Mä siis oleskelin Johannesburgissa. Johannesburg on jaoteltu silleen tosi oudosti tosi moneen osaa, joka on sitten taas jaoteltu moneen osaan (en oikeasti osaa selittää tätä :D). Tarkemmin siis asuin Albertonissa ja siellä Brackendownsissa, Raceviewssa ja Brackenhurstissa.



Ensimmäinen perhe johon asetuin oli Mokelen perhe. Asuin siis mustassa perheessä, mikä oli aivan mahtava asia. Etelä-Afrikkassa näkyy vielä selvästi apartheidin arvet ihmisten asenteissa. Mustassa perheessä asuminen antoi mulle kuvan myös siitä toisesta puolesta; näin paljon sellaista, jota moni valkoihoinen ei Etelä-Afrikassa näe ja samoin asenteeni oli hyvin erilainen kuin esimerkiksi monilla muilla vaihtareilla, jotka asuivat vain valkoisissa perheissä. Opin myös jonkin verran zulua ja sothoa tuona aikana, siis ihan vaan muutamia hassuja sanoja mutta opinpahan kuitenkin. Mokeleiden kanssa pääsin käymään slummialueilla ja olin jopa viikon yhdessä noista slummialueen kouluista.

Oma kouluni oli Bracken high school. Meidän koulu oli se "pahis"koulu koko Johannesburgissa, kaikki pelkäs meitä :D Oli ihan huippua, kun multa kysyttiin, että mitä koulua käyn ja sanoin käyväni Brackenia, niin näin sen kauhun tyyppien silmissä. Koulu oli muutenkin tosi jees, vaikka opetuksen taso olikin monta vuotta jäljessä lukion opetuksesta. Opet tykkäs musta, koska oikeesti tein siellä jotain. Tämä taas johtui siitä, että kaikki oli niin helppoa :D Enkun tunneista tykkäsin eniten, oli mahtavaa olla tunneilla, joissa opiskeltiin englannin kirjallisuutta eikä sitä paskaa kielioppia. Eli äikästä tykkäsin Suomessa niin äikästä tykkäsin myös siellä. Olin kaikkien mielestä niin ylisöpö aksenttini kanssa ja kaikkia kummastutti myös mun ihmettely niiden koulusysteemiä kohtaan. Siellä oli siis koulupuvut (joita vihasin yli kaiken) ja valvojaoppilaat (ton otin niin Harry Potterista, mutta ku siinä prefect on suomennettu noin), jotka oli ihan natseja. Oli koulutanssiaiset ja vammaset säännöt. Jouluntiennoilla kouluun tuli nimittäin semmoinen sääntö, ettei tyttö ja poika saa olla metriä lähempänä toisiaan koulupuvut päällä, tämä johtuen siitä, että joku opettaja oli yllättänyt erään nuoren parin heittämästä kielimoukkua koulupuvut yllään. Natsimeininkiä mutta ainakin erilaista.

Mun luokka koostui pelkistä tytöistä, joten voitte kuvitella, millasta paskan puhumista, selkään puukottamista ja kieroilua siellä oli koko ajan käynnissä. Jollain kumman tavalla mut jätettiin onneksi noista tappeluista aina pois, niin onnistuin olemaan kaikkien kaveri. Suurimmalla osalla tunneista ei onneksi oltu koko luokka yhdessä, siinä olisi pää voinu hajota. Koulusta sain ihan sairaan hyviä ystäviä, joita mulla on hirveä ikävä. Viimeset koulupäivät ennen mun lähtöä oli ihan hirveitä, märistiin vaan koko ajan. Tytöt järjesti mulle läksiäiset ja ystäväni Vicentia jopa kirjotti mulle nätin runon, jonka kävi sitten aamuavauksessa lukemassa mun vikana päivänä. Oli niin ihanaa olla viimenen koulupäivä naama turvoksissa ja silmät punasena. Opettajat koulussa oli myös (loppujen lopuksi) aivan ihania. Enkun ja biologian opettajista tykkäsin koko ajan hirveesti, ne oli niin ihanan herttasia (vaikka biologian opettaja on oikeasti ehkä maailman pelottavin ihminen). Kotsan opettaja oli vittumainen, mutta lopen ihan mukava, kun ei ottanu sitä sen vittuilua niin tosissaan. Historian open kanssa tulin hyvin toimeen, koska se luuli, että tiedän kaiken Euroopan historiasta, koska tiesin mikä on KGB. Kuviksen opettaja oli sitten ihan oma lajinsa. Eli mrs. Marais. Huh, mikä persoona! Sen tunneilla piti oikeasti tehdä hommia ja osata piirtää. Se oli ihan hullu natsi ja mäkin sain siltä muutamat aika jäätävät huudot. Ja sen koira. Se siis raahasi mukanaan joka paikkaan koiraansa, joka piereskeli. Eli haisi ihan törkeän pahalle koko ajan. Joulun alla tämä kyseinen rouva kuitenkin mut yllätti, soitti nimittäin ja kutsui mut sen luo. No, aamulla se sitten nouti mut ja vei ensin apartheid-museoon ja sitten vielä Johannesburgin taidegalleriaan. Kotonaan se sitten vielä esitteli kaiken maailman taidekirjat ja oli ihana puhua sen kanssa taiteesta. Loppujen lopuksi herttainen mummeli, sitä mulle tuli varmaan kaikkein eniten ikävä.



Kolme kuukautta asuin Mokeleiden kanssa ja sitten muutin Raceviewiin Tracin ja Chrisin ja niidne miljoonan elukan luokse. Traci ja Chris on siis lapseton pariskunta, jolla on ollut ihan tajuton määrä vaihtareita ja mäkin sittne luonnollisesti sinne eksyin. Näistä tuli mun ekat toiset vanhemmat ja mut niin hemmoteltiin pilalle niiden luona. Traci jakoi mun intohimon shoppailuun ja joka viikko käytiinkin vähintään kerran ostoskeskuksia kiertelemässä. Chris oli aluksi vähän mörrikkä, mutta lämpeni sitten mulle lopulta, kun löydettiin yhteinen sävel rokin ja suklaan ansiosta :D



Chrisillä ja Tracilla oli siis tosiaan törkeä määrä elukoita. Sieltä löyty saksanpaimenkoira Mishka, pikkupuudeli Kayla (meillä oli viharakkaus-suhde), kaksi järkyttävän energistä huskya nimeltään Diesel ja Togan, kisuli Cleo ja paholaisen sikiö, maailman kamalin papukaija Monty. Monty vihas mua niin kympillä. Se ehkä vaistosi mun lintupelon ja käytti kaikki mahdollisuudet hyökätä mun kimppuun. Mua aiemmin Tracilla ja Chrisillä oli asunu toinenkin suomalainen vaihtari, joka oli opettanu Montyn kiroilemaan suomeksi. Jostain syystä tuo papukaija sitten mulle aina lauko "haista vittua" :D

Joulun jälkeen muutin sitten kyynelten saattelemana Traciltä ja Chrisiltä Ericin ja Moiran luokse. Siinä tuli sitten mun toiset tokat vanhemmat. Niiden luo kotiuduin heti ja lopun aikaa sitten siellä asustelinkin. Niiden luona viihdyin varmaan kaikkein parhaiten. Olin niiden "kolmas lapsi" ja mua sitten myös kohdeltiin sen mukaan, niin hyvässä kuin huonossa. Ericin ja Moiran kanssa mulla oli ehkä eniten vapautta; sain kulkea aikalailla miten halusin ilman suurempia selittelyitä ja sain jopa juoda :O (Rotary-vaihtareilla on siis säännöt, joissa juominen on kielletty. Sitähän noudatettiin, krhm). On niin hirveän vaikea eritellä, miksi näiden ihmisten kanssa oli niin ihana asua, se vaan oli. Toki koti-ikävä vaivasi aina välillä, mutta siitä onneksi pääsi yli. Päiväkään en vaihtaisi pois.

Tästä tuli taas tämmöistä jaarittelua, katotaan jos toiseen postaukseen saisi jotain järkeä.

Stokiksen teiniangstaus

Kevät puskee hullua vauhtia päälle ja mitä enemmän arska paistaa, niin sitä kovemmin minun matkakuume nousee. Näin käy joka vuosi. Tää on niin maailman ahistavin tunne, aiemmin olis ollu aikaa mutta ei rahaa matkusteluun, nyt taas toisin päin kun työkuviot estää pidemmän poissaolon maisemista. Jonkun verran kun on tullut matkusteltua, niin tulee ihan tyhmä olo jos pidempään joutuu Suomessa pysymään. Pistän siis nyt tulemaan semmoisen pienen matkakertomusten sarjan noista mun unohtumattomista matkoista.

Helpostusta on tulossa kuitenkin parin viikon päästä, kun lähdetään Nenan kanssa pikkureissulle Tukholmaan. Millään en jaksaisi odottaa, varmasti loisto reissu tulossa! Eihän kenkien ostelu matka voi muuta ollakkaan kuin hyvä. Niin ihanaa päästä Tukholman vanhaa kaupunkia koluaan, siitä on ehkä joku noin miljoona vuotta kun viimeksi Tukholmaan ylipäätään pääsin. Ensimmäinen stoori siis keskittyköön viimeisimpään käyntiini naapurimaassa.

15-vuotias taisin olla silloin kun Ruotsissa viimeksi käytiin. Ihan hullu murkkuikä ja teiniangsti päällä ja toden näköisesti noista syistä johtuen tämä reissu jäi viimeiseksi jonka vanhempieni kanssa tein :D Velipoika ei lähteny tuonne mukaan, se oli silloin lähdössä parin viikon päästä Jenkkeihin, niin halusi viettää viimeiset hetkensä ennemmin kavereiden kanssa kuin porukoiden ja ärsyttävän sekä kiukuttelevan pikkusiskon kanssa. Tämähän passasi mulle paremmin kuin hyvin, sillä sain mukaan ystäväni K:n. K:n kanssa oltiin jo aiemmin reissattu ulkomailla hänen perheensä kanssa, niin molemmat tiedettiin, että hyvä reissu olisi luvassa.

Terminaaliin saapuessa luultiin K:n kuolleemme ja päässeemme taivaaseen. Siellä oli nimittäin joku nuorten BRASILIALAINEN jalkapallo joukkue. Siinä sitten silmät kiiluen typerä hymy huulilla ihasteltiin noita meitä vaan vähän vanhempia tummia komistuksia. Muut matkaajat olivat lähinnä mummoja ja lapsiperheitä, joten niitä hymyjä sateli takaisinkin päin. Isihän tästä hirveästi tykkäsi.

Saatiin siis käsky käyttäytyä nätisti. Meillä oli K:n kanssa oma hytti, porukat siis nukkuivat eri paikassa. Syötiin ja shoppailtiin porukoiden kanssa ilta ja kun vanhukset lähtivät nukkumaan, piti meidänkin luvata, että hyttiin mennään ja ruvetaan nukkumaan. Joo joo, ilman muuta. Kyllähän me sinne mentiin, mutta turvallisen väliajan päästä niin lähdettiin vaeltelemaan laivaa ympäri ja päädyttiin laivan diskoon, siihen siis johon ei niitä papereita tarvi vasta kuin tietyn kellon ajan jälkeen. Siellähän ne meidän ihanat suklaasilmäiset Ronaldot sitten oli, kaikki kolmekymmentä. Onnellisia tyttöjä oltiin, kun nämä haki meitä tanssimaan ja niiden kanssa saatiin bilettää. Harmi vaan, että pojilla heilu kyllä peppu paljon paremmin kuin meillä. Diskosta sitten lähettiin parin poitsun kanssa vielä laivan käytäville hengailemaan ja olihan ne nyt kivoja. Vähän vaan niitä siinä pussailtiin ja hihiteltiin keskenämme. Pikku pakokauhu alko vaan meitä ujoja ja kilttejä tyttösiä vaivaamaan siinä vaiheessa, kun pojat alko kyseleen meidän hytin numeroa ja kun ei sitä kerrottu, niin niiden valmentaja tuli antamaan meille jonkun hytin avainta ja käski sinne ilmaantua. Joo. Ei kiitos nyt kuitenkaan. Siinä sitten jotain paskaa tekosyytä väännettiin ja lähdettiin karkuun, juuri silleen niin kuin Tuiskulassakin tehtiin: "mä tuun ihan kohta takasi".

Eihän me kuitenkaan nukkumaan vielä menty, vaan jatkettiin laivan tutkimista. Sieltä sitten löydettiin kaksi suomalaista poikaa, joiden kanssa iltaa vietettiin. Huomasi taas miten pieni maa Suomi on, ne tiesi meidän luokkakavereita lätkän kautta ja saatiin kuulla, miten paska Nivala Cowboys on. Hirvetä herneet siitä sitten vedettiin nokkaan, mehän kuitenki oltiin niin vannoutuneita faneja silloin, kaikki talvi-illat kun vietettiin jäähallilla hikisiä poikia kytäten ja omaa persettä jäädyttäen. Brassipojathan sitten alko ilmestymään aina joka nurkan takaa ja kun ei haluttu selitellä miten nyt näin vaihdettiinkin seuraa lennosta ja ei niille pesää haluttu antaa, niin kärräiltiin sitten ostoskärryillä ympäri laivan käytäviä niitä karkuun.

Yön riekkuminen sitten kostautui aamulla. Meikäläinenhän ei todellakaan ole mikään aamuihminen ja lyhyet yöunet saa mut niin kiukkuiseksi. Tähän vielä sitten yhdistetään se murkkuikä niin voilá! Katastrofi on valmis.

Päivä siis oli tarkoitus viettää Tukholmaa kierrellen ja shoppaillen. No, mua alko vituttaan ensimmäisen kerran vanhassa kaupungissa (sinne siis mentiin eka suoraan satamasta). Oli nälkä, kun en laivan aamupalalla mitään syöny ja sitten isä ei suostunu ostaan mulle jotain vitun rumia ja kalliita puukenkiä mitkä näin jossain ikkunassa (oikeesti ne oli kyllä ihan hienot, niissä oli kukkia). Pientä mökötystä siis.

Matka jatkui ja jaksoin olla suht hyvällä päällä jonkin aikaa, hieman pisti vaan vituttaan Mäkkärin ylisuolainen hamppari (miksi mä muistan että se oli ylisuolainen??). Porukoiden rahat väheni, kun joutuivat mulle vaatteita ostamaan, omat rahat olin suunnitellu käyttäväni laivan tax freessä paluu matkalla. Epäkiitollinen kersa kun olin, niin vaadin koko ajan vaan lisää ja lisää rättejä, mutta eihän kukaan itseään kunnioittava vanhempi kaikkea lellipennulleen annan periksi. No, rakastuin sitten joihin übersiisteihin persenäkyy-farkkuihin (voi että oli ihanaa olla pissis!!), joilla oli joku ihan törkeä hinta. En niitä sitten saanut. Aloitin hirveän kiukuttelun kaupassa "no miksei miksei miksei?? No ihan hyvin vois ostaa, en sitte tarvi mitään muuta. Ostetaan, pliis!", mutta eihän se läpi menny. Kaupasta siis koko konkkaronkka ulos. Minähän sittne jatkoin tuota kiukuttelua vielä ulkopuolella, mutta kun kukaan ei suostunu palaamaan liikkeeseen takaisin (tämä siis oli suunnitelma, koitin sitä niin kuuluisaa väsytystekniikkaa, jonka joka teini osaa), niin vedin ihan hirveät pultit. Keskellä Tukholman vilkkainta kävelykatua karjasin "Vittu ei sitte saatana, en tarvi sitte mitään!" ja heitin kaikki kantamani kauppakassit kadulle ja lähdin raivomäryä vääntäen vetämään toiseen suuntaan. K siinä sitten kipitti perään ja käski rauhottuun. Kohta sitten luimistellen matelin porukoiden luo takaisin.

Housuja en saanut enkä muuten mitään muutakaan tuon tempauksen jälkeen.

Paluu matka laivalla meni sitten ihan hyvin, brassipoikien sijaan siellä olikin joku itäblokin (veikattiin K:n kanssa Viroa) nuorisojalkapallo-joukkue. Vissiin oli silloin jotain nuorten futis-turnauksia Suomessa ja Ruotsissa, näin ainakin joku meille selitti. No nehän ei ollu yhtään niin ihania kuin ne brassit. Rasvaset tukat ja haisivat pahalle. Eli aikaisin mentiin nukkumaan.

Toivotaan, ettei reissu Nenan kanssa mene samalla kaavalla, raivarit Tukholman keskustassa ei ehkä ole se kaikkein siistein juttu. Vaikka brasilialaista joukkuetta laivalla en pistäs pahakseni, en ollenkaan.

Mikähän maa olis seuraava, Unkari, Tunisia, Turkki, Jenkit? Kellään toiveita?