Stokiksen teiniangstaus

Kevät puskee hullua vauhtia päälle ja mitä enemmän arska paistaa, niin sitä kovemmin minun matkakuume nousee. Näin käy joka vuosi. Tää on niin maailman ahistavin tunne, aiemmin olis ollu aikaa mutta ei rahaa matkusteluun, nyt taas toisin päin kun työkuviot estää pidemmän poissaolon maisemista. Jonkun verran kun on tullut matkusteltua, niin tulee ihan tyhmä olo jos pidempään joutuu Suomessa pysymään. Pistän siis nyt tulemaan semmoisen pienen matkakertomusten sarjan noista mun unohtumattomista matkoista.

Helpostusta on tulossa kuitenkin parin viikon päästä, kun lähdetään Nenan kanssa pikkureissulle Tukholmaan. Millään en jaksaisi odottaa, varmasti loisto reissu tulossa! Eihän kenkien ostelu matka voi muuta ollakkaan kuin hyvä. Niin ihanaa päästä Tukholman vanhaa kaupunkia koluaan, siitä on ehkä joku noin miljoona vuotta kun viimeksi Tukholmaan ylipäätään pääsin. Ensimmäinen stoori siis keskittyköön viimeisimpään käyntiini naapurimaassa.

15-vuotias taisin olla silloin kun Ruotsissa viimeksi käytiin. Ihan hullu murkkuikä ja teiniangsti päällä ja toden näköisesti noista syistä johtuen tämä reissu jäi viimeiseksi jonka vanhempieni kanssa tein :D Velipoika ei lähteny tuonne mukaan, se oli silloin lähdössä parin viikon päästä Jenkkeihin, niin halusi viettää viimeiset hetkensä ennemmin kavereiden kanssa kuin porukoiden ja ärsyttävän sekä kiukuttelevan pikkusiskon kanssa. Tämähän passasi mulle paremmin kuin hyvin, sillä sain mukaan ystäväni K:n. K:n kanssa oltiin jo aiemmin reissattu ulkomailla hänen perheensä kanssa, niin molemmat tiedettiin, että hyvä reissu olisi luvassa.

Terminaaliin saapuessa luultiin K:n kuolleemme ja päässeemme taivaaseen. Siellä oli nimittäin joku nuorten BRASILIALAINEN jalkapallo joukkue. Siinä sitten silmät kiiluen typerä hymy huulilla ihasteltiin noita meitä vaan vähän vanhempia tummia komistuksia. Muut matkaajat olivat lähinnä mummoja ja lapsiperheitä, joten niitä hymyjä sateli takaisinkin päin. Isihän tästä hirveästi tykkäsi.

Saatiin siis käsky käyttäytyä nätisti. Meillä oli K:n kanssa oma hytti, porukat siis nukkuivat eri paikassa. Syötiin ja shoppailtiin porukoiden kanssa ilta ja kun vanhukset lähtivät nukkumaan, piti meidänkin luvata, että hyttiin mennään ja ruvetaan nukkumaan. Joo joo, ilman muuta. Kyllähän me sinne mentiin, mutta turvallisen väliajan päästä niin lähdettiin vaeltelemaan laivaa ympäri ja päädyttiin laivan diskoon, siihen siis johon ei niitä papereita tarvi vasta kuin tietyn kellon ajan jälkeen. Siellähän ne meidän ihanat suklaasilmäiset Ronaldot sitten oli, kaikki kolmekymmentä. Onnellisia tyttöjä oltiin, kun nämä haki meitä tanssimaan ja niiden kanssa saatiin bilettää. Harmi vaan, että pojilla heilu kyllä peppu paljon paremmin kuin meillä. Diskosta sitten lähettiin parin poitsun kanssa vielä laivan käytäville hengailemaan ja olihan ne nyt kivoja. Vähän vaan niitä siinä pussailtiin ja hihiteltiin keskenämme. Pikku pakokauhu alko vaan meitä ujoja ja kilttejä tyttösiä vaivaamaan siinä vaiheessa, kun pojat alko kyseleen meidän hytin numeroa ja kun ei sitä kerrottu, niin niiden valmentaja tuli antamaan meille jonkun hytin avainta ja käski sinne ilmaantua. Joo. Ei kiitos nyt kuitenkaan. Siinä sitten jotain paskaa tekosyytä väännettiin ja lähdettiin karkuun, juuri silleen niin kuin Tuiskulassakin tehtiin: "mä tuun ihan kohta takasi".

Eihän me kuitenkaan nukkumaan vielä menty, vaan jatkettiin laivan tutkimista. Sieltä sitten löydettiin kaksi suomalaista poikaa, joiden kanssa iltaa vietettiin. Huomasi taas miten pieni maa Suomi on, ne tiesi meidän luokkakavereita lätkän kautta ja saatiin kuulla, miten paska Nivala Cowboys on. Hirvetä herneet siitä sitten vedettiin nokkaan, mehän kuitenki oltiin niin vannoutuneita faneja silloin, kaikki talvi-illat kun vietettiin jäähallilla hikisiä poikia kytäten ja omaa persettä jäädyttäen. Brassipojathan sitten alko ilmestymään aina joka nurkan takaa ja kun ei haluttu selitellä miten nyt näin vaihdettiinkin seuraa lennosta ja ei niille pesää haluttu antaa, niin kärräiltiin sitten ostoskärryillä ympäri laivan käytäviä niitä karkuun.

Yön riekkuminen sitten kostautui aamulla. Meikäläinenhän ei todellakaan ole mikään aamuihminen ja lyhyet yöunet saa mut niin kiukkuiseksi. Tähän vielä sitten yhdistetään se murkkuikä niin voilá! Katastrofi on valmis.

Päivä siis oli tarkoitus viettää Tukholmaa kierrellen ja shoppaillen. No, mua alko vituttaan ensimmäisen kerran vanhassa kaupungissa (sinne siis mentiin eka suoraan satamasta). Oli nälkä, kun en laivan aamupalalla mitään syöny ja sitten isä ei suostunu ostaan mulle jotain vitun rumia ja kalliita puukenkiä mitkä näin jossain ikkunassa (oikeesti ne oli kyllä ihan hienot, niissä oli kukkia). Pientä mökötystä siis.

Matka jatkui ja jaksoin olla suht hyvällä päällä jonkin aikaa, hieman pisti vaan vituttaan Mäkkärin ylisuolainen hamppari (miksi mä muistan että se oli ylisuolainen??). Porukoiden rahat väheni, kun joutuivat mulle vaatteita ostamaan, omat rahat olin suunnitellu käyttäväni laivan tax freessä paluu matkalla. Epäkiitollinen kersa kun olin, niin vaadin koko ajan vaan lisää ja lisää rättejä, mutta eihän kukaan itseään kunnioittava vanhempi kaikkea lellipennulleen annan periksi. No, rakastuin sitten joihin übersiisteihin persenäkyy-farkkuihin (voi että oli ihanaa olla pissis!!), joilla oli joku ihan törkeä hinta. En niitä sitten saanut. Aloitin hirveän kiukuttelun kaupassa "no miksei miksei miksei?? No ihan hyvin vois ostaa, en sitte tarvi mitään muuta. Ostetaan, pliis!", mutta eihän se läpi menny. Kaupasta siis koko konkkaronkka ulos. Minähän sittne jatkoin tuota kiukuttelua vielä ulkopuolella, mutta kun kukaan ei suostunu palaamaan liikkeeseen takaisin (tämä siis oli suunnitelma, koitin sitä niin kuuluisaa väsytystekniikkaa, jonka joka teini osaa), niin vedin ihan hirveät pultit. Keskellä Tukholman vilkkainta kävelykatua karjasin "Vittu ei sitte saatana, en tarvi sitte mitään!" ja heitin kaikki kantamani kauppakassit kadulle ja lähdin raivomäryä vääntäen vetämään toiseen suuntaan. K siinä sitten kipitti perään ja käski rauhottuun. Kohta sitten luimistellen matelin porukoiden luo takaisin.

Housuja en saanut enkä muuten mitään muutakaan tuon tempauksen jälkeen.

Paluu matka laivalla meni sitten ihan hyvin, brassipoikien sijaan siellä olikin joku itäblokin (veikattiin K:n kanssa Viroa) nuorisojalkapallo-joukkue. Vissiin oli silloin jotain nuorten futis-turnauksia Suomessa ja Ruotsissa, näin ainakin joku meille selitti. No nehän ei ollu yhtään niin ihania kuin ne brassit. Rasvaset tukat ja haisivat pahalle. Eli aikaisin mentiin nukkumaan.

Toivotaan, ettei reissu Nenan kanssa mene samalla kaavalla, raivarit Tukholman keskustassa ei ehkä ole se kaikkein siistein juttu. Vaikka brasilialaista joukkuetta laivalla en pistäs pahakseni, en ollenkaan.

Mikähän maa olis seuraava, Unkari, Tunisia, Turkki, Jenkit? Kellään toiveita?