Ihania arvontoja

Likaisessa parketissa olisi tämmöinen herkku arvonnassa, sinne kaikki vaan osallistumaan.

Toiset ihanaiset olisi vielä tämän päivän ajan tarjolla Posliinikukassa.

Nyt kaikki osallistumaan arvontoihin mutta älkää voittako kun minä haluan nuo ihanaiset kotiuttaa :D

Annonstavla

Tukholman reissulla ihastuin Designtorgetissa olleeseen ilmoitustauluun. Semmoinen ihana puhekupla siellä seinällä roikkui, vielä ihanampi hintalappu kyljessään. Alitajunta on varmaan tuon tarkan hinnan pyyhkinyt mielestä pois, ihan vain suojellakseen mun psyykettä. Kyse oli kuitenkin satasista. Kyseinen ilmoitustaulu jäi kuitenkin mieleen kummittelemaan, niin päätin sitten itse kyhätä vastaavan. Tässä synnytys prosessi ja lopputulos:

Materiaalit löytyi Kärkkäiseltä. Käytin siis retkimattoa ja valkoista lakanaa, styroksia kun en mistään löytänyt (ok, enpä hirveesti jaksanu ees etsiä). Styroksisenkin olisin toki tuolla valkoisella kankaalla (lakanalla) päällystänyt. Hintaa tuli näille yhteensä huimat 7,70 €.


Retkipatja joutui Salkkareiden ajaksi maton ja kirjojen alle prässiin, niin oli helpompi leikellä.


Sitten olikin vuorossa piirtely. Käytin siis koko patjan, kun onhan se aika ohut, eikä ilmoitustaulu, joka on retkipatjan paksuinen oikein aja asiaansa. Kerroksia tuli siis neljä. Ekan piirsin vapaalla kädellä liidulla ja loput ensimmäistä kuplaa apuna käyttäen lyijykynällä. Lyijykynä ei oikein tarttunut, mutta sillä sai "piirrettyä" semmoiset kivat urat, joita pitkin oli helppo leikata.

Nyt piti sitten saada kaikki kuplat toisiinsa kiinni. Pienen pohdiskelun jälkeen tulin siihen tulokseen, että helpointa on ommella ne kiinni toisiinsa kiinni. Ihan raakasti vaan rumia isoja pistoja, kunhan toisissaan pysyvät. Ei ihan kuplat ole saman kokoisia, mutta eipä tuo lopputuloksessa haitannut.

Tämän jälkeen lakanan kimppuun. Se oli justiin semmosta niin vittumaista lakanakangasta kuin vaan voi olla olemassa. Kovaa, jäykkää ja karkeaa. Yritin sitä vähän silitellä silitysraudalla niin, että lähtisi nuo taitosjäljet pois ja jotenkinhan se onnistui. Olisi varmaan ollut kertaalleen pestynä helpompaa käsitellä tuo kangas. Lakanasta leikkasin sitten taas vapaalla kädellä piirtäen patjakuplia isompia kuplia neljä kappaletta. Niistä kahdella päällystin sitten patjakuplat. Taas pääsin siis ompelemaan, nuppineuloilla vaan ensin kiinni ja mahdollisimman kireälle ja sitten neulaa läpi.


Lopputulokseen olen suhteellisen tyytyväinen. Kaksi kerrosta kangasta tosiaan tuohon sitten vain lopen laitoin, harkitsen vielä yhden kerroksen ompelemista. Ehkä ihan hiukan hohkaa tuo vihreä patja tuolta alta. Vähän on myös ryppyjä, mutta niitä nyt tuskin huomaa, ainakaan meikäläisen silmä. Vielä joku kiinnityssysteemi tuohon ja huomenna seinälle. Niin, ja nastojakin pitäisi sitten kai ostaa :D

Kaikkein siistein lintu on feeniks-lintu, ei pelikaani.

Nyt on Tukholmassa käyty ja ihanaa oli! Se on niin nätti kaupunki, ilmapiiri on mukavan lepponen ja ihmiset iloisia. Tällä kertaa myös itkupotkuraivareilta vältyttiin.

Shoppailtua ei tullu sitten kuitenkaan ihan hirveesti, mukaan lähti vaan kassi, t-paita (jota mekkona käytän) ja uus lompakko. Nenan ostokset löytyypi sen blogista, kaikenlaisia ihanuuksia lähti rouvan uutta asuntoa koristamaan.

Miun ostokset siis tässä, kassi on Designtorgetista, paita(mekko) T-shirt-storesta ja lompakko Åhlensilta (myin sieluni paholaiselle, ku ostin Björn Borgin kukkaron)

Tukholmassa kaikki oli raskaana, vauvan tai koiran kanssa ja mikä oudointa, kaikilla oli lenkkarit jalassa. Siis ihan kaikilla, liekkö se sitten joku uusi muotijuttu, joka ei vielä Suomeen ole rantautunu vai onko nuo rakkaat naapurit sittenkin niin fiksumpia kuin ollaan tällä puolen luultu ja ovat tajunneet, että kaupungissa voi olla helpompi kävellä pitkiä matkoja lenkkipopot jalassa kuin kipitellä korkkareiden kanssa (ei juma mikä virkehirviö!). Kaikki tyylikkäistä bisnesnaisista nuoriin trendipelletytteleihin juoksenteli lenkkarit jalassa, siis ne meni kaikkien vaatteiden kanssa. Oli se niin kummaa tämmöselle maalaistollerolle kattoa, että noinko isossa kaupungissa (itellähän oli Nokialaiset jalassa).

En jaksa kirjotella, ku näyttää olevan taas tämmöstä sanaoksennusta, niin pistetään siis mielummin kuvia reissusta.

Tämä ihana näky tuli vastaan jo Vaasassa, voi että tuli hymy huulille! Laundryday gone bad.

Torikojut oli niin herkullisia, himoitsin mansikoita vaan enpä idioottina sitten muistanu niitä ostaa.

Tällaisiksi jalat alkaa turpoamaan, kun on jalassa legginsit ja tennareiden nauhat vielä nilkkojen ympärillä kuumalla ilmalla. Huomatkaa ohjeet blondille molemmissa jaloissa.

Täällä me hengailtiin ja kyylättiin ja arvosteltiin ihmisiä auringon paisteessa. Parhautta.

Paikallisia densuja. Vähän on hienompi tausta kuin paikallinen Siwan ikkuna. Taustalla siis Kulturhuset.

Tämä nainen oli jotenin aivan tajuttoman ihana, tommonen hippimummu mäkin haluan olla sitten vanhana.

Vanha kaupunki. Rakastan, rakastan, RAKASTAN noita kapeita katuja ja rakennuksia, tunnelmakin tuolla oli jotenkin niin hidas. Mii laik.

Hytin ikkunasta oli niin jännä ottaa kuvia. Mutta olihan siellä nätit maisemat hei.

Rento olla vihanen ja väsyny läski. Hieman väsytti.

Otsikko ei kyllä muuten vissiin aukene kuin Nenalle, mutta mitäpäs pienistä. Oltiin taas fiksuina.

Nkosi Sikelel' iAfrika part I

Jatkanpas näitä mun matkasepostuksia, vaikka ei ne varmaan ketään oikein kiinnosta :D Itelle tulee kuitenkin hyvä mieli, kun saa menneitä reissuja muistella. Tipattoman johdosta oon ihan sairaan tylsistyny, eli taitaapi tänä iltana tulla jopa kaksi postausta.

Ekana voitaisiin matkata mulle kaikkein rakkaimpaan maahan eli Etelä-Afrikkaan. Siellä vietin siis vuoden verran aikaa 2005-2006. Vaihtoon lähtemällä tein oikeastaan tytöille oharit, oltiin nimittäin K:n ja S.n kanssa sovittu, että lähdetään Maltalle kielikurssille. Mä ne sinne houkuttelin lähtemään ja sitten kun varausmaksut oli maksettu, niin ilmoitin, että "joo en mä lähekkään teidän kanssa, mä lähen vuodeksi Afrikkaan, sori". :D



Tuo vuosi oli tähän astisen elämäni paras vuosi. Jokainen vaihtari tietää, miten uskomatonta tuo vaihtoaika on, sitä ei oikein voi kenellekkään selittää, joka ei sitä itse ole kokenut. Afrikka-vuodesta on kyllä ihan mahdoton tehdä sellaista "oikeaa" reissu-postausta, mutta yritän kohokohdat saada jotenkin kerrottua vaikka siinä kahdessa osassa, eka kertokoon koulusta ja perheistä ja muusta shaibasta, toiseen voisin sitten tarinoida juttuja Etelä-Afrikassa tehdyistä reissuista.

Matkaan siis lähdin heinäkuun puolessa välissä. Helsinki-Vantaalle jäi märisemään porukoiden lisäksi K. Itse en kyyneleitä tirauttanut, niin innoissani olin. Meitä lähti Etelä-Afrikkaan yhteensä neljä tyttöä, kolme meistä lensi Suomesta Ranskaan yhdessä, missä sitten viimonen tytteli ootteli. Ranskassa vaihto ja yökoneella lähdettiin kohti Johannesburgin lentokenttää.

Mä siis oleskelin Johannesburgissa. Johannesburg on jaoteltu silleen tosi oudosti tosi moneen osaa, joka on sitten taas jaoteltu moneen osaan (en oikeasti osaa selittää tätä :D). Tarkemmin siis asuin Albertonissa ja siellä Brackendownsissa, Raceviewssa ja Brackenhurstissa.



Ensimmäinen perhe johon asetuin oli Mokelen perhe. Asuin siis mustassa perheessä, mikä oli aivan mahtava asia. Etelä-Afrikkassa näkyy vielä selvästi apartheidin arvet ihmisten asenteissa. Mustassa perheessä asuminen antoi mulle kuvan myös siitä toisesta puolesta; näin paljon sellaista, jota moni valkoihoinen ei Etelä-Afrikassa näe ja samoin asenteeni oli hyvin erilainen kuin esimerkiksi monilla muilla vaihtareilla, jotka asuivat vain valkoisissa perheissä. Opin myös jonkin verran zulua ja sothoa tuona aikana, siis ihan vaan muutamia hassuja sanoja mutta opinpahan kuitenkin. Mokeleiden kanssa pääsin käymään slummialueilla ja olin jopa viikon yhdessä noista slummialueen kouluista.

Oma kouluni oli Bracken high school. Meidän koulu oli se "pahis"koulu koko Johannesburgissa, kaikki pelkäs meitä :D Oli ihan huippua, kun multa kysyttiin, että mitä koulua käyn ja sanoin käyväni Brackenia, niin näin sen kauhun tyyppien silmissä. Koulu oli muutenkin tosi jees, vaikka opetuksen taso olikin monta vuotta jäljessä lukion opetuksesta. Opet tykkäs musta, koska oikeesti tein siellä jotain. Tämä taas johtui siitä, että kaikki oli niin helppoa :D Enkun tunneista tykkäsin eniten, oli mahtavaa olla tunneilla, joissa opiskeltiin englannin kirjallisuutta eikä sitä paskaa kielioppia. Eli äikästä tykkäsin Suomessa niin äikästä tykkäsin myös siellä. Olin kaikkien mielestä niin ylisöpö aksenttini kanssa ja kaikkia kummastutti myös mun ihmettely niiden koulusysteemiä kohtaan. Siellä oli siis koulupuvut (joita vihasin yli kaiken) ja valvojaoppilaat (ton otin niin Harry Potterista, mutta ku siinä prefect on suomennettu noin), jotka oli ihan natseja. Oli koulutanssiaiset ja vammaset säännöt. Jouluntiennoilla kouluun tuli nimittäin semmoinen sääntö, ettei tyttö ja poika saa olla metriä lähempänä toisiaan koulupuvut päällä, tämä johtuen siitä, että joku opettaja oli yllättänyt erään nuoren parin heittämästä kielimoukkua koulupuvut yllään. Natsimeininkiä mutta ainakin erilaista.

Mun luokka koostui pelkistä tytöistä, joten voitte kuvitella, millasta paskan puhumista, selkään puukottamista ja kieroilua siellä oli koko ajan käynnissä. Jollain kumman tavalla mut jätettiin onneksi noista tappeluista aina pois, niin onnistuin olemaan kaikkien kaveri. Suurimmalla osalla tunneista ei onneksi oltu koko luokka yhdessä, siinä olisi pää voinu hajota. Koulusta sain ihan sairaan hyviä ystäviä, joita mulla on hirveä ikävä. Viimeset koulupäivät ennen mun lähtöä oli ihan hirveitä, märistiin vaan koko ajan. Tytöt järjesti mulle läksiäiset ja ystäväni Vicentia jopa kirjotti mulle nätin runon, jonka kävi sitten aamuavauksessa lukemassa mun vikana päivänä. Oli niin ihanaa olla viimenen koulupäivä naama turvoksissa ja silmät punasena. Opettajat koulussa oli myös (loppujen lopuksi) aivan ihania. Enkun ja biologian opettajista tykkäsin koko ajan hirveesti, ne oli niin ihanan herttasia (vaikka biologian opettaja on oikeasti ehkä maailman pelottavin ihminen). Kotsan opettaja oli vittumainen, mutta lopen ihan mukava, kun ei ottanu sitä sen vittuilua niin tosissaan. Historian open kanssa tulin hyvin toimeen, koska se luuli, että tiedän kaiken Euroopan historiasta, koska tiesin mikä on KGB. Kuviksen opettaja oli sitten ihan oma lajinsa. Eli mrs. Marais. Huh, mikä persoona! Sen tunneilla piti oikeasti tehdä hommia ja osata piirtää. Se oli ihan hullu natsi ja mäkin sain siltä muutamat aika jäätävät huudot. Ja sen koira. Se siis raahasi mukanaan joka paikkaan koiraansa, joka piereskeli. Eli haisi ihan törkeän pahalle koko ajan. Joulun alla tämä kyseinen rouva kuitenkin mut yllätti, soitti nimittäin ja kutsui mut sen luo. No, aamulla se sitten nouti mut ja vei ensin apartheid-museoon ja sitten vielä Johannesburgin taidegalleriaan. Kotonaan se sitten vielä esitteli kaiken maailman taidekirjat ja oli ihana puhua sen kanssa taiteesta. Loppujen lopuksi herttainen mummeli, sitä mulle tuli varmaan kaikkein eniten ikävä.



Kolme kuukautta asuin Mokeleiden kanssa ja sitten muutin Raceviewiin Tracin ja Chrisin ja niidne miljoonan elukan luokse. Traci ja Chris on siis lapseton pariskunta, jolla on ollut ihan tajuton määrä vaihtareita ja mäkin sittne luonnollisesti sinne eksyin. Näistä tuli mun ekat toiset vanhemmat ja mut niin hemmoteltiin pilalle niiden luona. Traci jakoi mun intohimon shoppailuun ja joka viikko käytiinkin vähintään kerran ostoskeskuksia kiertelemässä. Chris oli aluksi vähän mörrikkä, mutta lämpeni sitten mulle lopulta, kun löydettiin yhteinen sävel rokin ja suklaan ansiosta :D



Chrisillä ja Tracilla oli siis tosiaan törkeä määrä elukoita. Sieltä löyty saksanpaimenkoira Mishka, pikkupuudeli Kayla (meillä oli viharakkaus-suhde), kaksi järkyttävän energistä huskya nimeltään Diesel ja Togan, kisuli Cleo ja paholaisen sikiö, maailman kamalin papukaija Monty. Monty vihas mua niin kympillä. Se ehkä vaistosi mun lintupelon ja käytti kaikki mahdollisuudet hyökätä mun kimppuun. Mua aiemmin Tracilla ja Chrisillä oli asunu toinenkin suomalainen vaihtari, joka oli opettanu Montyn kiroilemaan suomeksi. Jostain syystä tuo papukaija sitten mulle aina lauko "haista vittua" :D

Joulun jälkeen muutin sitten kyynelten saattelemana Traciltä ja Chrisiltä Ericin ja Moiran luokse. Siinä tuli sitten mun toiset tokat vanhemmat. Niiden luo kotiuduin heti ja lopun aikaa sitten siellä asustelinkin. Niiden luona viihdyin varmaan kaikkein parhaiten. Olin niiden "kolmas lapsi" ja mua sitten myös kohdeltiin sen mukaan, niin hyvässä kuin huonossa. Ericin ja Moiran kanssa mulla oli ehkä eniten vapautta; sain kulkea aikalailla miten halusin ilman suurempia selittelyitä ja sain jopa juoda :O (Rotary-vaihtareilla on siis säännöt, joissa juominen on kielletty. Sitähän noudatettiin, krhm). On niin hirveän vaikea eritellä, miksi näiden ihmisten kanssa oli niin ihana asua, se vaan oli. Toki koti-ikävä vaivasi aina välillä, mutta siitä onneksi pääsi yli. Päiväkään en vaihtaisi pois.

Tästä tuli taas tämmöistä jaarittelua, katotaan jos toiseen postaukseen saisi jotain järkeä.

Stokiksen teiniangstaus

Kevät puskee hullua vauhtia päälle ja mitä enemmän arska paistaa, niin sitä kovemmin minun matkakuume nousee. Näin käy joka vuosi. Tää on niin maailman ahistavin tunne, aiemmin olis ollu aikaa mutta ei rahaa matkusteluun, nyt taas toisin päin kun työkuviot estää pidemmän poissaolon maisemista. Jonkun verran kun on tullut matkusteltua, niin tulee ihan tyhmä olo jos pidempään joutuu Suomessa pysymään. Pistän siis nyt tulemaan semmoisen pienen matkakertomusten sarjan noista mun unohtumattomista matkoista.

Helpostusta on tulossa kuitenkin parin viikon päästä, kun lähdetään Nenan kanssa pikkureissulle Tukholmaan. Millään en jaksaisi odottaa, varmasti loisto reissu tulossa! Eihän kenkien ostelu matka voi muuta ollakkaan kuin hyvä. Niin ihanaa päästä Tukholman vanhaa kaupunkia koluaan, siitä on ehkä joku noin miljoona vuotta kun viimeksi Tukholmaan ylipäätään pääsin. Ensimmäinen stoori siis keskittyköön viimeisimpään käyntiini naapurimaassa.

15-vuotias taisin olla silloin kun Ruotsissa viimeksi käytiin. Ihan hullu murkkuikä ja teiniangsti päällä ja toden näköisesti noista syistä johtuen tämä reissu jäi viimeiseksi jonka vanhempieni kanssa tein :D Velipoika ei lähteny tuonne mukaan, se oli silloin lähdössä parin viikon päästä Jenkkeihin, niin halusi viettää viimeiset hetkensä ennemmin kavereiden kanssa kuin porukoiden ja ärsyttävän sekä kiukuttelevan pikkusiskon kanssa. Tämähän passasi mulle paremmin kuin hyvin, sillä sain mukaan ystäväni K:n. K:n kanssa oltiin jo aiemmin reissattu ulkomailla hänen perheensä kanssa, niin molemmat tiedettiin, että hyvä reissu olisi luvassa.

Terminaaliin saapuessa luultiin K:n kuolleemme ja päässeemme taivaaseen. Siellä oli nimittäin joku nuorten BRASILIALAINEN jalkapallo joukkue. Siinä sitten silmät kiiluen typerä hymy huulilla ihasteltiin noita meitä vaan vähän vanhempia tummia komistuksia. Muut matkaajat olivat lähinnä mummoja ja lapsiperheitä, joten niitä hymyjä sateli takaisinkin päin. Isihän tästä hirveästi tykkäsi.

Saatiin siis käsky käyttäytyä nätisti. Meillä oli K:n kanssa oma hytti, porukat siis nukkuivat eri paikassa. Syötiin ja shoppailtiin porukoiden kanssa ilta ja kun vanhukset lähtivät nukkumaan, piti meidänkin luvata, että hyttiin mennään ja ruvetaan nukkumaan. Joo joo, ilman muuta. Kyllähän me sinne mentiin, mutta turvallisen väliajan päästä niin lähdettiin vaeltelemaan laivaa ympäri ja päädyttiin laivan diskoon, siihen siis johon ei niitä papereita tarvi vasta kuin tietyn kellon ajan jälkeen. Siellähän ne meidän ihanat suklaasilmäiset Ronaldot sitten oli, kaikki kolmekymmentä. Onnellisia tyttöjä oltiin, kun nämä haki meitä tanssimaan ja niiden kanssa saatiin bilettää. Harmi vaan, että pojilla heilu kyllä peppu paljon paremmin kuin meillä. Diskosta sitten lähettiin parin poitsun kanssa vielä laivan käytäville hengailemaan ja olihan ne nyt kivoja. Vähän vaan niitä siinä pussailtiin ja hihiteltiin keskenämme. Pikku pakokauhu alko vaan meitä ujoja ja kilttejä tyttösiä vaivaamaan siinä vaiheessa, kun pojat alko kyseleen meidän hytin numeroa ja kun ei sitä kerrottu, niin niiden valmentaja tuli antamaan meille jonkun hytin avainta ja käski sinne ilmaantua. Joo. Ei kiitos nyt kuitenkaan. Siinä sitten jotain paskaa tekosyytä väännettiin ja lähdettiin karkuun, juuri silleen niin kuin Tuiskulassakin tehtiin: "mä tuun ihan kohta takasi".

Eihän me kuitenkaan nukkumaan vielä menty, vaan jatkettiin laivan tutkimista. Sieltä sitten löydettiin kaksi suomalaista poikaa, joiden kanssa iltaa vietettiin. Huomasi taas miten pieni maa Suomi on, ne tiesi meidän luokkakavereita lätkän kautta ja saatiin kuulla, miten paska Nivala Cowboys on. Hirvetä herneet siitä sitten vedettiin nokkaan, mehän kuitenki oltiin niin vannoutuneita faneja silloin, kaikki talvi-illat kun vietettiin jäähallilla hikisiä poikia kytäten ja omaa persettä jäädyttäen. Brassipojathan sitten alko ilmestymään aina joka nurkan takaa ja kun ei haluttu selitellä miten nyt näin vaihdettiinkin seuraa lennosta ja ei niille pesää haluttu antaa, niin kärräiltiin sitten ostoskärryillä ympäri laivan käytäviä niitä karkuun.

Yön riekkuminen sitten kostautui aamulla. Meikäläinenhän ei todellakaan ole mikään aamuihminen ja lyhyet yöunet saa mut niin kiukkuiseksi. Tähän vielä sitten yhdistetään se murkkuikä niin voilá! Katastrofi on valmis.

Päivä siis oli tarkoitus viettää Tukholmaa kierrellen ja shoppaillen. No, mua alko vituttaan ensimmäisen kerran vanhassa kaupungissa (sinne siis mentiin eka suoraan satamasta). Oli nälkä, kun en laivan aamupalalla mitään syöny ja sitten isä ei suostunu ostaan mulle jotain vitun rumia ja kalliita puukenkiä mitkä näin jossain ikkunassa (oikeesti ne oli kyllä ihan hienot, niissä oli kukkia). Pientä mökötystä siis.

Matka jatkui ja jaksoin olla suht hyvällä päällä jonkin aikaa, hieman pisti vaan vituttaan Mäkkärin ylisuolainen hamppari (miksi mä muistan että se oli ylisuolainen??). Porukoiden rahat väheni, kun joutuivat mulle vaatteita ostamaan, omat rahat olin suunnitellu käyttäväni laivan tax freessä paluu matkalla. Epäkiitollinen kersa kun olin, niin vaadin koko ajan vaan lisää ja lisää rättejä, mutta eihän kukaan itseään kunnioittava vanhempi kaikkea lellipennulleen annan periksi. No, rakastuin sitten joihin übersiisteihin persenäkyy-farkkuihin (voi että oli ihanaa olla pissis!!), joilla oli joku ihan törkeä hinta. En niitä sitten saanut. Aloitin hirveän kiukuttelun kaupassa "no miksei miksei miksei?? No ihan hyvin vois ostaa, en sitte tarvi mitään muuta. Ostetaan, pliis!", mutta eihän se läpi menny. Kaupasta siis koko konkkaronkka ulos. Minähän sittne jatkoin tuota kiukuttelua vielä ulkopuolella, mutta kun kukaan ei suostunu palaamaan liikkeeseen takaisin (tämä siis oli suunnitelma, koitin sitä niin kuuluisaa väsytystekniikkaa, jonka joka teini osaa), niin vedin ihan hirveät pultit. Keskellä Tukholman vilkkainta kävelykatua karjasin "Vittu ei sitte saatana, en tarvi sitte mitään!" ja heitin kaikki kantamani kauppakassit kadulle ja lähdin raivomäryä vääntäen vetämään toiseen suuntaan. K siinä sitten kipitti perään ja käski rauhottuun. Kohta sitten luimistellen matelin porukoiden luo takaisin.

Housuja en saanut enkä muuten mitään muutakaan tuon tempauksen jälkeen.

Paluu matka laivalla meni sitten ihan hyvin, brassipoikien sijaan siellä olikin joku itäblokin (veikattiin K:n kanssa Viroa) nuorisojalkapallo-joukkue. Vissiin oli silloin jotain nuorten futis-turnauksia Suomessa ja Ruotsissa, näin ainakin joku meille selitti. No nehän ei ollu yhtään niin ihania kuin ne brassit. Rasvaset tukat ja haisivat pahalle. Eli aikaisin mentiin nukkumaan.

Toivotaan, ettei reissu Nenan kanssa mene samalla kaavalla, raivarit Tukholman keskustassa ei ehkä ole se kaikkein siistein juttu. Vaikka brasilialaista joukkuetta laivalla en pistäs pahakseni, en ollenkaan.

Mikähän maa olis seuraava, Unkari, Tunisia, Turkki, Jenkit? Kellään toiveita?

Ärrinmurrin-keksejä

Asta oli tehnyt ärripurri-postauksen, niin pistänpäs nyt sitten samanlaisen tulemaan. Eli tässä viisi asiaa, jotka saa mun mielenrauhan järkkymään ja verenpaineen kohoamaan:

1. Elämä on niin perseestä byhyy-paska

Vihaan vihaan VIHAAN jatkuvaa angstaamista ja sitä, miten joidenkin ihmisten mielestä kaikki on koko ajan perseestä. Kaikki menee aina huonosti, kukaan ei rakasta, mulla ei oo sitä eikä tätä, oon niin ruma läski paska byhyy. Miksi ei voi iloita pienistä asioista tai edes muistella niitä jo olleita hyviä asioita, jos oikeasti menee päin persettä? Elämä on tasan tarkkaan sitä mitä teet siitä. Ei mullakaan aina putkeen mene ja huonoja päiviä löytyy, mutta ne jää taakse. Mielummin keskityn niihin pieniin ihaniin arkipäivän ihmeisiin, niin kuin vaikka kummipojan hymyyn, viime viikonlopun hauskaan sekopää känniin tai vaikka siihen, miten nätiltä mun kämppä näyttääkään kun valo tulee ikkunasta sisään. Inhottaa semmoiset ihmiset, jotka koko ajan angstaa ja odottaa, että jotain huonoa tapahtuu. Ne ihmiset ei arvosta niiden elämää, niitä asioita joita niillä on tai niitä ihmisiä jotka niiden elämään kuuluu, mikä on taas hirveä loukkaus niitä muita kohtaan. Miksi ei siis voi nähdä sitä hyvää mikä itsellä jo on vaan pitää koko ajan vaatia lisää? Ei sinne risukasaan ikinä se aurinko paista, jos niitä koloja itse koko ajan paskalla tukkii.

2. Tiukkapipot ja ihmiset, joilla on jotain epämiellyttävää perseessä

Tässä menen samoilla linjoilla Astan kanssa. Näistä ei nyt varmaan kukaan tykkää. Menisi kyllä melkein samaan kategoriaan joissain osin edellisen kanssa, näillä ihmisillä kun tuntuu asiat olevan myös aina huonosti, tosin yleensä se johtuu muista (lue: esim. minusta) ihmisistä. Puuttuminen mun tekemisiin, pukeutumiseen, yleiseen habitukseen, päätöksiin, elämän tapaan, elämän katsomuksiin ja uskomuksiin ja niiden kritisoiminen saa joskus melkein murhan partaalle. Mitä se kellekkään kuuluu, montako tatuointia multa löytyy, paljonko rautaa naamaani tungen, monestikko hiukseni värjään eri värillä, mitä teen baarin jälkeen, paljonko juon ja milloin juon, missä ja miten haluan lopun elämääni viettää, milloin teen päätöksen aikuistua? Ärsyttää sellaiset ihmiset, jotka jaksavat puuttua tällaisiin asioihin ja niitä kritisoida. Jokainen ihminen on (yllätys yllätys) yksilö, jokainen elämä ja luonne on erilainen. Jos joku ei mulle kolahda, niin en ole heti tuomitsemassa ihmistä, jolle se asia onkin mitä mahtavin vaihtoehto. Tämmöiset ihmiset eivät ymmärrä miten voi pitää hauskaa ja että vielä voi elää. Ja muiden asioihin ei tarvitse puuttua. Annan minäkin (no tässähän juuri kyllä itseäni kirjoitan pussiin...) teidän pitää ne kepit siellä perseessänne poikittain.

3. Puhelin käyttäytyminen

Luuria ei lyödä korvaan. Vastaamattomaan puheluun soitetaan takaisin viimeistään seuraavana päivänä. Se nyt vaan kuuluu hyviin tapohin.

4. Kuukautiset

Voiko yksikään nainen sanoa rehellisesti, että kuukautiset ei ole maailman vittumaisin asia? No joo, ei ehkä kaikille mutta tuskin niistä kovin moni hirveästi tykkää. Itsehän vihaan niitä yli kaiken. Pari viikkoa menee niin hirveissä hormoonimyrskyissä, että ihan pelottaa, millainen monsteri musta tulee jos joskus paksuksi pamahdan. Toisena hetkenä voisi tappaa jonkun, sitten onkin niin iloinen, tämän jälkeen iskee masennus koska aikaisemmin oli niin vihainen ja ilkeä ja sitten jo itkeä märistään. Vituttaa olla punaisina päivinä niin psykopaattinen jakautunut persoona. Ja sitten ne kivut! Navasta alas päin kaikkea särkee, selkä on normaalia kipeämpi (eli tuntuu siltä niinku kuolisi ihan just), koko ajan paha olo. On nälkä ja väsy. Veto siis ihan poissa ja pienet asiat alkaa vituttaan. Ei kiva. Ja onhan se ny likasta puuhaa.

5. Portsarit

Niin. Tällä kyseisellä lajilla on nyt viime aikoina ollut jonkinlaisia ongelmia mun kanssa eli en siis itekkään tykkää niistä. Miksi ne ei voi muka keskustella mun kanssa siitä, miksi mut on heitetty joskus miljoona vuotta sitten ihan eri kaupungissa ulos baarista, miksi ne ei voi selittää mulle vieläkään tähän kyseiseen asiaan syytä (vaikka selvinpäin pilke silmäkulmassa sitä kysyin) tai miksi ne hermostuu mulle siitä, että satun tietämään, että lain mukaan sen baarin pitää olla vasta neljältä tyhjä? Ne ei oo nyt muutenkaan ollu yhtään mun kavereita, kai mä oon nyt vihdoin tavoittanu sen vittupääsika-asiakkaan tason kun itse baarihommat lopetin.

Someday

Tämä päivä on ollu jotain tosi outoa. Mulla on menny mielialat ihan täyttä vuoristorataa koko päivän. Aamuaamu alko tosi paskasti, näin taas viime yönä niin outoja unia ja ne jäi sitten vaivaamaan. Sitten muistin, että tänään on Nenan syntymäpäivä ja johan mieli parani, kun neitoselle soitin ja onnittelulaulut ilmoille päräytin (anteeksi edelleen :D)! Ilouutisenkin kuulin, eli mun "kortti" oli postitädin epäilystä huolimatta saapunu perille ja Nena tykkäs mun lahjasta. Elikkä tyttäret lähtee kuukauden päästä risteilemään, Turusta lähdetään seilaamaan, päivä hengaillaan Tukholmassa (på svenska: vi ska köpä skoarna) ja sitten toisella paatilla takaisin. Kivaa kivaa, en malta oottaa!!

Ulkonakin näytti olevan ihana ilma, taivaalla leijali semi-Simpsonit-pilvet (shame on you, jos et tiiä mitkä ne on!). Nätiltä näytti ja työmotivaatiokin oli ihan huipussaan.



Mutta sitten. Aloin tosiaan niitä töitä tehdä. Tänään oli vuorossa markkinointisuunnitelman teko ja tuntu jotenkin niin suolaselta sitä vääntää. Teen siis töitä kotoa käsin, ainakin vielä toistaiseksi, ja täällä kun meinaa olla miljoona muuta virikettä. Sain sen kunnialla kuitenkin tehtyä valmiiksi, molemmat kappaleet. Mutta pisti vaan kummasti vituttamaan. Ja sitten alkoi sataa. Yhyy.

Muhun iski hirveä kirpparille lähtemisen himo, mutta sitten yllättäen nukahdin ja torkuin niin pitkään, ettei ollut enään mikään järki lähteä niitä läpi juoksemaan. Sadekin jatkui. Noh, kaikesta pitää aina yrittää etsiä positiivisa puolia, niin päätin vaihtaa kirpparijuoksentelun porukoiden varaston koluamiseen ja sadekin alkoi vaikuttaa hyvältä jutulta, pääsin nimittäin ekaa kertaa käyttämään mun iki-ihania pinkkejä Hai-saappaita (miksi mun muuten tekee aina mieli huutaa tuo Hai samalla lailla ku ne kaikki huutaa Hopeanuolessa). Auton nokka siis kohti Nivalaa. Sade tosin oli jo lakannu ja arska paistoi, mutta saappaat silti pysy jalassa.



Missiona oli löytää varastosta karttapallo ja semmoinen pikkutavarahylly. Jokunen aika lahjoitin Nenalle varastosta löytyneen karttapallon ja sillä lyhyellä automatkalla, kun sen eteenpäin toimitin, rakastuin tuohon palluraiseen uudelleen. Oon ollu satavarma, että kaksi palloa meillä on ollu (minä ja mun veli, hahaha), joten eikun etsimään. Löytyhän se, oon matkija-apina :) Tai sitten Nena vaan inspiroi mua ;D Hyllykköä (mikä sen oikea nimi on, siis semmonen hylly missä on ihan hulluna semmosia pieniä hyllyjä) en löytäny, mama meinas että se on heitetty pois. Eli mummulaan tai kirpparille mars.



Kummipoikaa yritin käydä myös kattomassa, mutta pikkumies oli lähteny seikkailemaan jonnekkin, eli tulin takaisin Ylivieskaan. Vitutus nousi taas kotimatkalla, ihmiset kun eivät osaa ajaa ja auton soitin ei ollu taaskaan oikein yhteistyökykyinen. Noh, tästä päästiin yli sillä, että rupesin kuuntelemaan "hei mulla on hauska hattu"-musiikkia ja kokkailemaan. Tällaista syntyi:

Tiedän, näyttää hieman epäilyttävältä. Mutta kyseessähän on lapsuusvuosien unohdettu herkku eli SUKLAAMANNA! Ihan yhtä hyvälle maistui kuin sillon junnunakin <3


Tyytyväisenä hyrräsin niinkuin kissa ja ilta parani jotain potenssiin miljoona, kun Maria!-show alkoi. Iki-ihana Olavi Uusivirta puhui vasemmistolaisuudesta (en kyllä hirveesti keskittyny sen puheeseen, lumoudun sen kasvoista aina ihan totaalisesti, me saatas kauniita lapsia), Raakel Liekki ja joku toinen muikkeli (en muista nimeä, buhuu) esitteli niiden maalauksia. Tykkäsin tosi paljon, muhun iskee kitch. Ihanan kieroutunutta; teosten nimet oli hyvät. Ja sittenhän se potti räjähti täysin! Ruutuun asteli kukas muukaan kuin Suomen yksinoikeutettu cosmopoliitti glamourprinsessa, tanssija-laulaja-malli ja koko kansan ykkösblondi JOHANNA TUKIAINEN. Ja tältähän se J-Tuk sitten näytti:




Jutut oli taas ihan omaa luokkaansa, vieläkin naurattaa. Enköhän mä jaksa ilman mitään suurempia vitutuksen tunteita tämän loppu viikon, ihan vaan Jossua muistelemalla.

Niin, ja tosiaan tänään latasin itelleni tuon polaroid-muokkausohjelman. Aika hauska, paitsi että aikaa menee ja itse noita ei pysty oikein rajaamaan, mutta yllättyypähän aina mitä sieltä tulee. Mutta äänet on kivat samoin kuin värit, vaikka vähän vääristääkin :D Se löytyypi täältä.

NÄLÄKÄ

Mun pitäisi tehdä ihan pöhölönä töitä tällä hetkellä, mutta en pysty ku on muka nälkä. Eli siis esittelen mun lempiruokia, nam nam.

Penne Arrabiata

Niin perusruokaa mutta niin pirun hyvää! Ravintoloissa usein tunkevat tohon kastikkeeseen vaan turhan usein mustia oliiveja, mutta onneksi ne saa yleensä poies. Tuohon päälle ku vaan vielä hulluna parmesaania ja mustapipputirouhetta, niin taivas on avoin. Niin siis niille jotka ei tiedä, arrabiata-kastike on siis ihan tomaattihättöä, mutta siihen on lisätty aika rutkasti chiliä eli tulisuutta löytyy. Kaupan valmiit kastikepurkit ei kyllä tulisia ole, mutta niistä saa ite chiliä (TUORETTA!) lisäämällä ihan sika hyvää. Halpaa ja maukasta. Ja tuo pitää syödä nimenomaan penne-pastan kanssa, ei muka maistu yhtä hyvälle muiden pastojen kanssa :D

Anssin aurajuustokastike

Tämä siis koostuu ihan lihansuikaleista, kermasta ja mielettömästä määrästä aurajuustoa. Niin syntisen hyvää! Tosiaan kerran tyttöjen ja Anssin kanssa tehtiin ruokaa ja päätettiin pihvejä paistaa. Anssi halusi kastikkeen tehdä ja päätyi meidän kauhuksi tähän lihaisaan aurajuustokastikkeeseen :D Ei oikein napannu pihvit lihakastikkeella mutta ihan tuommoisenaan riisin kanssa tuo aurakastike on niin parasta.

Fish'n'Chips

Tätä söin Etelä-Afrikassa ja Englannissa ollessani. Ei vedä meidän markettien kalapuikot oikealle englantilaiselle fish'n'chips-annokselle vertaa milloinkaan.

Kinukki-ruoka

Kiinalainen ruoka on kanssa aina hyvää, varsinkin krapulassa se on ihan nam nam. Kinukki-ravintoloiden listoilta menee ihan mikä vaan kunhan siinä ei pähkinöitä ole. Onhan se kyllä limasta, mutta niin pirun hyvää! Kevätkääryleet on niin hyviä, jos voisin niin vetäsin niitä niinku leipää. Onneksi niitä löytyy nykyään myös markettien pakastealtaista, ihan syötäviä ovat vaikka eivät ihan oikean tavaran tasolle pääse.

Nacho-härpäke

Tämän oon oppinu Nenalta. Lyödään sekasin uunivuokaan paistettua jauhelihaa, tomaattia, sipulia, paprikaa, ranskankermaa ja jotain muuta (oikosulku, Nena auta :D) ja päälle ihan törkeesti juustoraastetta. Tämä sitten syödään nachojen ja salaatin kanssa ja on niin ihanan lihottavaa ja hyvää, omnomnom.

ÄÄÄÄÄ mä kuolen ihan kohta nälkään, ehkä olisi siis aihetta ruveta jotain kokkailemaan.

Skate or die.

Tänään sain seinälle vihdoin ja viimein ystäväni Sassan maalaaman taulun. Ostin tuon teoksen viime kesänä ja vasta nyt löytyi tarpeeksi seinätilaa sille. Ihana maalaus, mallina on käytetty muutama kesä sitten Nivalan skeittiparkilla otettua kuvaa ja mallina on Jani. Sopii niin hyvin mun kämpän väreihin (eli tähän värioksennukseen) ja muutenkin tuon maalauksen tyyli on niin hassu, että se on kuin tehty tänne. Skeittipojat rok.

Kot kot

Mistä kanan munat tulee? Siis mistä reiästä? Ja missä ne kanojen värkit on?

Lights, camera, action!

Viime viikonloppu oli ehkä maailman oudoin: perjantai tuli vietettyä porukoiden kanssa baareilemassa ja ensimmäistä kertaa ties kuinka pitkään aikaan vietin lauantai-illan ihan kokonaan kotosalla ihan vaan löhöten (miksi tuo lause kuulostaa tyhmältä? No, ihan sama). Lauantain päätin sitten pyhittää leffojen katselulle.

Liityin joskus vuonna nakki ja peruna Home-enterin leffaklubiin ja en ikinä muista perua noita leffoja, niin dvd-hyllystä löytyy vähän kaikenlaista. Päätinkin siis ensimmäisenä katsoa tämän kuun paketin leffat ja aloitin (500) Days of Summer-pätkästä. Ja voi luoja mikä leffa! Tykkäsin ihan hirmuisesti, kyseessä ei todellakaan ollut mikään tavallinen romanttinen komedia. Kerrontaa ei oltu tehty kronologisesti, mistä tykkäsin. Tunnelma oli aidon tuntuinen, ei semmoista ällöä siirappista paskaa, mitä tällaisistä jenkkileffoista yleensä löytyy. Pääpari eli Joseph Gordon Lewit ja iki-ihana Zooey Deschanel olivat ihanan luontevia ja toivat mielestäni omanlaisen "outoudensa" (mulla pyörii vaan englannin kielen sana corky mielessä koko ajan) tähän leffaan, molemmat kun eivät ole semmoisia siirappisia babyfaceja. Ne on babyfaceja, joissa on särmää, sehän se sana on! Ainoastaan toi Lewit ahdisti ihan semisti, kun oon tottunu siihen jotenkin semmoisena teininä, kiitos Kolmas kivi Auringosta-sarjan. Musiikit meni kyllä kanssa tässä leffassa ihan kohilleen, samoin kuin värimaailma ja muut pikkuratkaisut. Jostain kumman syystä mulle tuli tästä leffasta ihan älyttömät Juno-vibat.


























Toisena koneeseen lähti pyörimään Lomaterapiaa. Ihan hirveää paskaa. Jo idea oli huono, vitsit paskoja ja loppuratkaisu niin selvä jo dvd-kotelon kannet avatessa. No, niinhän se on useimmiten tällaisten leffojen kohdalla, mutta kun tästä ei oikein löytynyt mitään positiivista. Tai no, oli niillä ihan hienot huvilat siellä saarella ja ne pikkupojat oli ihan suloisia. Ainoa semi-hauska kohtakin liittyi näihin pikkupoikiin. Ahdistusta aiheuttaa se, että Malin Åkermanilla on kotelon kannessa blondit hiukset ja itse leffassa sitten punaiset. Joo, tyhmää mutta ahdistaa silti. Eikö ole sen vertaa edes viitsitty panostaa, että päänäyttelijöiden ulkonäkö matchaisi kannessa ja leffassa? Vähän sama kuin laittaisi Renee Zellwegeristä anorektikkokuvia Bridget Jones-leffojen kansiin.



Tämän pettmyksen jälkeen lähti pyörimään jo aiemmin nähty varma valinta eli Vicky Cristina Barcelona. Rakastan rakastan RAKASTAN tätä Woody Allenin leffaa. Kaikki on niin kohdallaan: äärettömän lahjakkaat näyttelijät, kerronta, tunnelma, värit, musiikki, tarina. Rakastan sitä tapaa, miten tässä leffassa monesti tapahtumien taustat korostavat esitettyjä tunnetiloja. Javier Bardem on niin syötävän ihana ja Penelope Cruz niin valloittava, tämä nainen onnistuu joka leffassa taidoillaan ja karismallaan, yksi kaikkine aikojen lempinäyttelijöistäni. Leffa on niin hyvä, ettei edes yleensä ärsytystä aiheuttava Scarlett Johansson vituta yhtään, päin vastoin, tykkään siitäkin. Aina kun tätä leffaa kattoo, niin tekee niin mieli lähteä itsekkin vaeltelemaan kesäiseen Espanjaan, voi voi voi.

Madhouse

No niin, nyt se sitten tapahtui. Sain huostaani jotain elävää, jonka toden näköisesti tapan hyvinkin äkkiä. Isi siis osti mulle ensimmäisen viherkasvini. Se on joku palmu, ei mitään hajua "minkä merkkinen, mutta ihan nätti. No, se on nyt asustellut täällä mun kämppiksenä nyt huimat kaksi päivää ilman mitään suurempia vahinkoja, niin innostuin sitten hankkimaan lisää rehuja. Kävin hakemassa Salix Helvetica-kasvin eli alppipajun (kai :D). Se näyttää jo valmiiksi kuolleelta risulta, niin en hirveitä suorituspaineita ota sen hoitamisesta. Ilmeisesti siihen pitäisi jonkin näköisiä kukkasia tulla, kai. Noille kaveriksi lähti vielä kaupasta matkaan yrttipurkkeja, eli ikkunalaudalla on nyt kasvamassa persiljaa, basilikaa ja ruohosipulia. Mitään noista en käytä (basilikaa silloin tällöin), eli aika turha ostos, mutta nuo purkit oli niin kivat. Ajattelin, että en ehkä tapa kasviraukkoja niin nopeaa, jos niillä on enemmän persoonaa. Annoin niille siis nimet. Nyt neiti Turusen lisäksi asunnossa majailee komisaario Palmu, Helli, Max, Moritz ja Felix. Saapas nähdä milloin ne rupeaa mulle vastailemaan takaisin kun niille juttelen...

komisaario Palmu

Helli


















Max, Moritz ja Felix

Toinen asia minkä hankin, oli seinäkello. Se on sinällään yllättävää, etten ole omistanut toimivaa kelloa vuosi kausiin.


Tuohonkin menee hetki varmaan tottua, kuulen sen naksutuksen muka koko ajan tosi ärsyttävänä.

Oon tässä nyt pari päivää ollu suurien filosofisten kysymysten äärellä, nimittäin siivoamisen suhteen. Täällä kämpässä on siistiä, uskokaa tai älkää. No ehkä semmoinen kevyt sotku eli muutama vaate lattialla, mutta muuten tosiaan siistiä. Mutta niin asiaan. Vihaan siivoamista ja oon ihan äänen miettiny, miten ei tarvitsisi siivota edes sitä paria kertaa viikossa. Sain tähän semmoisen vastauksen, että korjaa jälkesi aina sen jälkeen kun olet jotain tehnyt, niin ei tarvi siivota niin usein. Mutta siis eikö tuo sitten olisi sitä, että siivoaisin joka päivä? Ihan perseestä.

Jos joku tuntee nyt pakottavaa tarvetta soittaa valkotakkiset tai poliisit hakemaan mut täältä, ihan vaan siksi, että mulla on viherrehuja tai että pohdin siivoamista, niin antaa palaa, mä lähden suosiolla. Itseäkin nimittäin pelottaa.

Tee-se-itse-vauva

No niin, nyt sitten vähän todisteita siitä, että oon tehny tänään muutakin, kuin töitä, rypeny sinkkuudessa ja kauhistellu sekä pyykkejä että tiskejä. Samalla meiningillä kuin aiemminkin (eli painovärit ja c-kasetti) tein kummipojalle tällaisen bodyn

Tommoset c-kasetti vaipat olis kyllä aika rok. Kehittelemisen arvoinen idea.

Mies on ihmislajin edustaja, jolla on siitin eli penis TÄMÄN MINÄ TARVIN!

Ostin eilen monitoimikoneen eli samassa paketissa tulostin, monistuskone ja skanneri. No, ensimmäinen ongelma oli koneen saaminen ulos laatikosta. Se kun oli teipattu niin kierolla tavalla kiinni ja täynnä styroksia, ettei konetta oikein pystynyt ulos vetämään muutoin kuin väkivallalla. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi siis paketin repiminen rikki ja siten murtautuminen koneen kimppuun. Tuloksena katkenneet kynnet.
Sitten alkoi koneen asennus. Osasin asentaa oikean kielen ja värikasetit (muutaman yrityksen jälkeen onnistui, ne piti ilmeisesti painaa ihan pohjaan asti...) mutta siinäpä se sitten olikin. Mun aivot ei vaan riitä noihin käsikirjoihin, oikeasti, en saa tuohon laitteeseen edes paperia laitettua oikein.
Tämä sai minut pohtimaan sitä, että tosiaan taidan tarvita poikaystävän. Ankaran pohdinnan jälkeen syitä löytyi useampia:

1. KAIKENLAISET IHMEELLISET JA KÄSITTÄMÄTTÖMÄT LAITTEET JA NIIDEN ASENNUS

Niin kuin aiemmin jo mainitsin, ei mun aivot riitä minkään vempeleiden asentamiseen. Jossain kohdin se aina tökkää. Telkkarin asennukset (ei näy kaikki kanavat!!), tietokonejutskut jne jne. Miehillä vaan sattuu usein olemaan nuo taidot vähän paremmin halussa kuin naisilla. Muuton yhteydessä jouduin soittelemaan ympäri maakuntaa, että saan yhden surkean dvd-soittimen kytkettyä telkkariin ja toimimaan. Samoin kuin eteisen lampun asennus. Ei riitä taidot eikä pituus.

2. PYYKIN PESU

Joo, tiedän, kuulostaa tosi oudolta, MUTTA tähän on ihan oikea syy. Viime viikolla joku hullu tuli soitteleen mun ovikelloa ja kuulin sitte jälkeen päin, että se on oikeasti joku ihme hiippari, joka nukkuu ihmisten rapuissa ja häiriköi ja muuta paskaa. No, nyt oon ihan täysin vakuuttunu siitä, että se on jääny viime viikosta asti majailemaan mun talon pyykkitupaan/varastoihin ja sitä ei ole kukaan muu huomannu siellä. Samoin olen vakuuttunu siitä, että se miekkonen haluaa puukottaa mua keuhkoon, syödä mun sisäelimet ja tehdä mun ihosta lampunvarjostimia (saisi muuten hienot näillä tatskoilla). Eli en siis käy pyykkituvassa pesemässä pyykkiä. Ainut ratkaisuhan tähän on se, että saan jonkun kaverin sinne pyykkäämään seuraksi. Mun logiikalla se äijä nimittäin hyökkää vain, jos oon yksin. No, kavereille ei viittis soitella "Moro, lähetkö pyykille?" eli tarvin poikaystävän, joka kuuliaisena suojelee mua siellä kun pesen pikkuhousujani.

3. RUOKA

Onko oikeasti mitään niin vittumaista, kuin se, että teet ihan ruokaa ja sitä jää ihan jumalattomat määrät yli? Itse kun olen kuulemma "nirso" (omasta mielestäni laatutietoinen), niin en kovin mielellään edes syö toista kertaa lämmitettyä ruokaa, saati sitten pakastettua. Siinä on vaan jotain ällöä. Eli tarvin sen sikapossu-poikaystävän, joka sitten syö sen "ylijäämä"-ruuan. Kaikki pakkauskoot kun kaupoissa meinaavat olla niin isoja, että niistä tulee väkisinkin suuria annoksia. Tai sitten pitää vaan jotenki saada Asta asumaan tänne, sen kanssa kun tulee aina syötyä neljän hengen edestä...

4. VIINA JA BAARIKÄYTTÄYTYMINEN

En usko toisen ihmisen viinan käytön rajoittamiseen, jos se pysyy kutakuinkin terveissä mittasuhteissa. Tämä johtuu ehkä lähinnä siitä, että yleensä (=aina) kun juon, oon tosiaan ihan naamat, nolaan itteni ja yleensä raahaan sieltä baarista sitten jonkun epäyhteiskuntakelpoisen yksilön mukaani tai vastaavasti katson sillä kuuluisalla perseenjako/hedelmäpeli-katseella sitä baarin selvä päisintä miekkosta ja nolaan ittenki. Poikaystävä siis eliminoisi känniaamujen morkkiksen ainakin noiden asioiden suhteen, koska sehän tottakai rakastaisi mua kun oon kännissä. Todennäköisesti tietäs myös mistä ja kenen kanssa herää, ellei tuu taas äkkilähtöä Norjaan baari-illan päätteeksi.

5. SEKSI

Tarviiko tätä edes selittää, seksi on kivaa ja parisuhteessa se on varmempaa kuin sinkkumarkkinoilla.

6. ÄRSYYNTYNEET KAVERIT JA PÄÄTÖKSEN TEKO

Soittelen outoihin aikoihin outoja asioita. Ihmiset ärsyyntyy siitä. Poikaystävällä olisi kuitenkin velvollisuus ja OIKEUS vastata näihin outoihin puheluihin. Oon myös ihan paska päättämään yhtään mistään oikeastaan, aina kaikkeen tarvii jonkun toisen mielipiteen. Hirveintä on mennä vuokraamaan leffaa yksin, kun en saa ikinä päätettyä, minkä leffan katsoisi. Poikaystävä olisi oikeinkin mainio päätöksenteko-prosessin osa, aina valmiina toinen mielipide. Paitsi jos se olisi semmoinen "Ihan mitä vaan sä haluat kulta, mulle käy kaikki mitä sä valitset kulta". No vittu kun siksi sinä oot olemassa, että päätät, en minä vittu osaa!

7. MUIDEN PARISUHTEET

Rakastan ystäväpariskuntiani ja heidän kanssaan on ihana viettää aikaa, mutta onko mitää kamalampaa, kuin juuttua illanviettoon monen pariskunnan kanssa ainoana sinkkuna? Kaikista muista puhutaan aina parina, mä tuun jotenki sitten extrana "Pekka ja Pirjo, Markku ja Maarit, Raimo ja Ritva, niin ja Tiina". Tulee välillä ylimääräinen olo. Tietyiltä ihmisiltä saa myös sellaisia ah, niin mainioita sääliä täynnä olevia katseita ja kommentteja, ihan vaan koska olen sinkku. Joo, ei se elämä silti siihen kaadu, mutta voisihan tuo nyt jo loppua. Tämä on perseestä myös huvipuistoissa, hirveä vatvominen että kuka istuu missäkin kun en mä aina halua istua sen kuppasen hikisen perheen isän viereen :O

8. LAHJAT

Joulu-, synttäri- ja muut kissan ristiäislahjat lisääntyisi ainakin sillä yhdellä paketilla. Ja saisi niitä sitten itsekkin ostaa lisää, on oikeasti aivan ihanaa ostaa ihmisille lahjoja.

9. MIELIPUOLISET PELOT= LIIAN VILKAS MIELIKUVITUS

Olen sairas, pelkään aivan kaikkea mahdollista, varsinkin yksin kämpillä pimeässä. Pelkään kaikkia pieniä ääniä, aukinaisia ikkunoita, sulejttuja ovia, pieniä lapsia, sitä hullua joka tappaa mut pyykkituvassa. Mielikuvitus lentää ja luo kaiken maailman kummajaisia ja mörköjä joka paikkaan. Tätä tapahtuu silloin kun on yksin. Olettaisin, että poikaystävän kanssa tulisi yövyttyä kohtuullisen paljon samassa paikassa eli silloin kaikki mielikuvituksen tuottamat mörrimöykyt vähentyisi tai niitä vastaan olisi paljon helpompi taistella. Tai sitten se murhaaja voisi tappaa sen poikaystävän ja mä pelastuisin, koska sitähän se ekana sängyssä iskisi puukolla, koska mä nukun mielummin seinän vierellä.

10. LIHOMINEN

Kaikki aina selittää, miten parisuhteessa rupeaa lihomaan, koska kaikki aika menee toisen kanssa hengailuun, mähöämiseen ja herkutteluun. Joo, tämä passaa mulle oikein hyvin, syöminen on parasta ja seurustellessa saisin ilmeisesti olla rauhassa läski. Mucho bueno.

Lourdes loves c-cassette

Tänään oon keskittyny kaikkeen muuhun paitsi työn tekoon, vitsaus siinä, että saa itse määrätä omat työaikansa eli periaatteessa saan pitää vapaata milloin huvittaa. Riskinä on kuitenkin sitten se, että työt kasaantuu aika ikävällä tavalla. Ihan täyttä lööbailu-päivää tästä ei kuitenkaan tullut, sillä sain jopa jotain aikaiseksi. Nenan kanssa käytiin vähän ostoksilla ja tultiinkin siihen tulokseen, että tavallaan ostokset ja tämän päivän tekemiset liittyy mun työhön, sillä ne pitää työvireen- ja motivaation korkealla. Kyllä kyllä, oikeasti.

Niin, elikkäs kaupasta tarttui mukaan erilaisia kangasvärejä, yli isoja t-paitoja, kangaskasseja ja luonnoslehtiö, kirpparilta sitten vielä c-kasetit messiin. Kävin myös porukoiden varastot tonkimassa ja sieltähän löytyi lapsuusajan piirrustussapluunoita aika läjä. Tällaista täällä tänään:

T-paidoista tosiaan rupesin tuunailemaan paitamekkoja. Värit löytyi paikallisesta kangaskaupasta/Tiimarista, paidat Halpa-Hallista, painamiseen sitten käytin kirpparilta hankittuja c-kasetteja ja roiskintaan lasten hammasharjaa. Sapluunoilla myös yritin toiseen mekkoon tähtiä tuputtaa, mutta niistä tuli aika möykkyjä. Liekkö sitten vika värissä, tuputtimessa vai tuputtajassa, en tiedä, mutta testailen sen kangaskassien kanssa myöhemmin.

Tässä siis tarvikkeita:

Sori, c-kasetista en jaksa räpsiä kuvaa... :P

Ja tällaista jälkeä syntyi:

Tästä paidasta tuota kaula-aukkoa taidan vähän isommaksi vielä leikellä kunhan painatukset kuivuu.



Tähän tosiaan noilla sapluunoilla koitin niitä tähtiä tuputtaa mutta möykkyjä tuli. Vaan eipä tuo haittaa.

Luonnoslehtiöstä taiteilin itelleni kalenterin. Oon ollu ihan totaalisen kyllästyny entiseen kalenteriin, se on niin tylsä kaikinpuolin, niin tein sitten kaiken ihan alusta asti. Tämä ei nyt vielä ihan lopullinen ole, takakansi on tekemättä, etukansi pitää päällystää ja sisäsivujakin vielä täyttää vaikka kuvilla ja/tai tekstinpätkillä, mutta alku on mielestäni hyvä. Kannen kuvat leikkeelin Trendistä, Gloriasta, Imagesta ja Mondosta.

Materiaalit:

Nyt näyttääpi tältä:

Katsotaanpas saanko huomenna kunnolla töitä tehtyä vai meneekö näpertelyksi.