Ekana voitaisiin matkata mulle kaikkein rakkaimpaan maahan eli Etelä-Afrikkaan. Siellä vietin siis vuoden verran aikaa 2005-2006. Vaihtoon lähtemällä tein oikeastaan tytöille oharit, oltiin nimittäin K:n ja S.n kanssa sovittu, että lähdetään Maltalle kielikurssille. Mä ne sinne houkuttelin lähtemään ja sitten kun varausmaksut oli maksettu, niin ilmoitin, että "joo en mä lähekkään teidän kanssa, mä lähen vuodeksi Afrikkaan, sori". :D
Tuo vuosi oli tähän astisen elämäni paras vuosi. Jokainen vaihtari tietää, miten uskomatonta tuo vaihtoaika on, sitä ei oikein voi kenellekkään selittää, joka ei sitä itse ole kokenut. Afrikka-vuodesta on kyllä ihan mahdoton tehdä sellaista "oikeaa" reissu-postausta, mutta yritän kohokohdat saada jotenkin kerrottua vaikka siinä kahdessa osassa, eka kertokoon koulusta ja perheistä ja muusta shaibasta, toiseen voisin sitten tarinoida juttuja Etelä-Afrikassa tehdyistä reissuista.
Matkaan siis lähdin heinäkuun puolessa välissä. Helsinki-Vantaalle jäi märisemään porukoiden lisäksi K. Itse en kyyneleitä tirauttanut, niin innoissani olin. Meitä lähti Etelä-Afrikkaan yhteensä neljä tyttöä, kolme meistä lensi Suomesta Ranskaan yhdessä, missä sitten viimonen tytteli ootteli. Ranskassa vaihto ja yökoneella lähdettiin kohti Johannesburgin lentokenttää.
Mä siis oleskelin Johannesburgissa. Johannesburg on jaoteltu silleen tosi oudosti tosi moneen osaa, joka on sitten taas jaoteltu moneen osaan (en oikeasti osaa selittää tätä :D). Tarkemmin siis asuin Albertonissa ja siellä Brackendownsissa, Raceviewssa ja Brackenhurstissa.
Ensimmäinen perhe johon asetuin oli Mokelen perhe. Asuin siis mustassa perheessä, mikä oli aivan mahtava asia. Etelä-Afrikkassa näkyy vielä selvästi apartheidin arvet ihmisten asenteissa. Mustassa perheessä asuminen antoi mulle kuvan myös siitä toisesta puolesta; näin paljon sellaista, jota moni valkoihoinen ei Etelä-Afrikassa näe ja samoin asenteeni oli hyvin erilainen kuin esimerkiksi monilla muilla vaihtareilla, jotka asuivat vain valkoisissa perheissä. Opin myös jonkin verran zulua ja sothoa tuona aikana, siis ihan vaan muutamia hassuja sanoja mutta opinpahan kuitenkin. Mokeleiden kanssa pääsin käymään slummialueilla ja olin jopa viikon yhdessä noista slummialueen kouluista.
Oma kouluni oli Bracken high school. Meidän koulu oli se "pahis"koulu koko Johannesburgissa, kaikki pelkäs meitä :D Oli ihan huippua, kun multa kysyttiin, että mitä koulua käyn ja sanoin käyväni Brackenia, niin näin sen kauhun tyyppien silmissä. Koulu oli muutenkin tosi jees, vaikka opetuksen taso olikin monta vuotta jäljessä lukion opetuksesta. Opet tykkäs musta, koska oikeesti tein siellä jotain. Tämä taas johtui siitä, että kaikki oli niin helppoa :D Enkun tunneista tykkäsin eniten, oli mahtavaa olla tunneilla, joissa opiskeltiin englannin kirjallisuutta eikä sitä paskaa kielioppia. Eli äikästä tykkäsin Suomessa niin äikästä tykkäsin myös siellä. Olin kaikkien mielestä niin ylisöpö aksenttini kanssa ja kaikkia kummastutti myös mun ihmettely niiden koulusysteemiä kohtaan. Siellä oli siis koulupuvut (joita vihasin yli kaiken) ja valvojaoppilaat (ton otin niin Harry Potterista, mutta ku siinä prefect on suomennettu noin), jotka oli ihan natseja. Oli koulutanssiaiset ja vammaset säännöt. Jouluntiennoilla kouluun tuli nimittäin semmoinen sääntö, ettei tyttö ja poika saa olla metriä lähempänä toisiaan koulupuvut päällä, tämä johtuen siitä, että joku opettaja oli yllättänyt erään nuoren parin heittämästä kielimoukkua koulupuvut yllään. Natsimeininkiä mutta ainakin erilaista.
Mun luokka koostui pelkistä tytöistä, joten voitte kuvitella, millasta paskan puhumista, selkään puukottamista ja kieroilua siellä oli koko ajan käynnissä. Jollain kumman tavalla mut jätettiin onneksi noista tappeluista aina pois, niin onnistuin olemaan kaikkien kaveri. Suurimmalla osalla tunneista ei onneksi oltu koko luokka yhdessä, siinä olisi pää voinu hajota. Koulusta sain ihan sairaan hyviä ystäviä, joita mulla on hirveä ikävä. Viimeset koulupäivät ennen mun lähtöä oli ihan hirveitä, märistiin vaan koko ajan. Tytöt järjesti mulle läksiäiset ja ystäväni Vicentia jopa kirjotti mulle nätin runon, jonka kävi sitten aamuavauksessa lukemassa mun vikana päivänä. Oli niin ihanaa olla viimenen koulupäivä naama turvoksissa ja silmät punasena. Opettajat koulussa oli myös (loppujen lopuksi) aivan ihania. Enkun ja biologian opettajista tykkäsin koko ajan hirveesti, ne oli niin ihanan herttasia (vaikka biologian opettaja on oikeasti ehkä maailman pelottavin ihminen). Kotsan opettaja oli vittumainen, mutta lopen ihan mukava, kun ei ottanu sitä sen vittuilua niin tosissaan. Historian open kanssa tulin hyvin toimeen, koska se luuli, että tiedän kaiken Euroopan historiasta, koska tiesin mikä on KGB. Kuviksen opettaja oli sitten ihan oma lajinsa. Eli mrs. Marais. Huh, mikä persoona! Sen tunneilla piti oikeasti tehdä hommia ja osata piirtää. Se oli ihan hullu natsi ja mäkin sain siltä muutamat aika jäätävät huudot. Ja sen koira. Se siis raahasi mukanaan joka paikkaan koiraansa, joka piereskeli. Eli haisi ihan törkeän pahalle koko ajan. Joulun alla tämä kyseinen rouva kuitenkin mut yllätti, soitti nimittäin ja kutsui mut sen luo. No, aamulla se sitten nouti mut ja vei ensin apartheid-museoon ja sitten vielä Johannesburgin taidegalleriaan. Kotonaan se sitten vielä esitteli kaiken maailman taidekirjat ja oli ihana puhua sen kanssa taiteesta. Loppujen lopuksi herttainen mummeli, sitä mulle tuli varmaan kaikkein eniten ikävä.
Kolme kuukautta asuin Mokeleiden kanssa ja sitten muutin Raceviewiin Tracin ja Chrisin ja niidne miljoonan elukan luokse. Traci ja Chris on siis lapseton pariskunta, jolla on ollut ihan tajuton määrä vaihtareita ja mäkin sittne luonnollisesti sinne eksyin. Näistä tuli mun ekat toiset vanhemmat ja mut niin hemmoteltiin pilalle niiden luona. Traci jakoi mun intohimon shoppailuun ja joka viikko käytiinkin vähintään kerran ostoskeskuksia kiertelemässä. Chris oli aluksi vähän mörrikkä, mutta lämpeni sitten mulle lopulta, kun löydettiin yhteinen sävel rokin ja suklaan ansiosta :D
Chrisillä ja Tracilla oli siis tosiaan törkeä määrä elukoita. Sieltä löyty saksanpaimenkoira Mishka, pikkupuudeli Kayla (meillä oli viharakkaus-suhde), kaksi järkyttävän energistä huskya nimeltään Diesel ja Togan, kisuli Cleo ja paholaisen sikiö, maailman kamalin papukaija Monty. Monty vihas mua niin kympillä. Se ehkä vaistosi mun lintupelon ja käytti kaikki mahdollisuudet hyökätä mun kimppuun. Mua aiemmin Tracilla ja Chrisillä oli asunu toinenkin suomalainen vaihtari, joka oli opettanu Montyn kiroilemaan suomeksi. Jostain syystä tuo papukaija sitten mulle aina lauko "haista vittua" :D
Joulun jälkeen muutin sitten kyynelten saattelemana Traciltä ja Chrisiltä Ericin ja Moiran luokse. Siinä tuli sitten mun toiset tokat vanhemmat. Niiden luo kotiuduin heti ja lopun aikaa sitten siellä asustelinkin. Niiden luona viihdyin varmaan kaikkein parhaiten. Olin niiden "kolmas lapsi" ja mua sitten myös kohdeltiin sen mukaan, niin hyvässä kuin huonossa. Ericin ja Moiran kanssa mulla oli ehkä eniten vapautta; sain kulkea aikalailla miten halusin ilman suurempia selittelyitä ja sain jopa juoda :O (Rotary-vaihtareilla on siis säännöt, joissa juominen on kielletty. Sitähän noudatettiin, krhm). On niin hirveän vaikea eritellä, miksi näiden ihmisten kanssa oli niin ihana asua, se vaan oli. Toki koti-ikävä vaivasi aina välillä, mutta siitä onneksi pääsi yli. Päiväkään en vaihtaisi pois.
Tästä tuli taas tämmöistä jaarittelua, katotaan jos toiseen postaukseen saisi jotain järkeä.
hay hay! mää luenki blogeja! mikset oo koskaan kertonu mulle tarioita afriiaksta?
VastaaPoista