torstai 18. maaliskuuta 2010

Mies on ihmislajin edustaja, jolla on siitin eli penis TÄMÄN MINÄ TARVIN!

Ostin eilen monitoimikoneen eli samassa paketissa tulostin, monistuskone ja skanneri. No, ensimmäinen ongelma oli koneen saaminen ulos laatikosta. Se kun oli teipattu niin kierolla tavalla kiinni ja täynnä styroksia, ettei konetta oikein pystynyt ulos vetämään muutoin kuin väkivallalla. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi siis paketin repiminen rikki ja siten murtautuminen koneen kimppuun. Tuloksena katkenneet kynnet.
Sitten alkoi koneen asennus. Osasin asentaa oikean kielen ja värikasetit (muutaman yrityksen jälkeen onnistui, ne piti ilmeisesti painaa ihan pohjaan asti...) mutta siinäpä se sitten olikin. Mun aivot ei vaan riitä noihin käsikirjoihin, oikeasti, en saa tuohon laitteeseen edes paperia laitettua oikein.
Tämä sai minut pohtimaan sitä, että tosiaan taidan tarvita poikaystävän. Ankaran pohdinnan jälkeen syitä löytyi useampia:



1. KAIKENLAISET IHMEELLISET JA KÄSITTÄMÄTTÖMÄT LAITTEET JA NIIDEN ASENNUS
Niin kuin aiemmin jo mainitsin, ei mun aivot riitä minkään vempeleiden asentamiseen. Jossain kohdin se aina tökkää. Telkkarin asennukset (ei näy kaikki kanavat!!), tietokonejutskut jne jne. Miehillä vaan sattuu usein olemaan nuo taidot vähän paremmin halussa kuin naisilla. Muuton yhteydessä jouduin soittelemaan ympäri maakuntaa, että saan yhden surkean dvd-soittimen kytkettyä telkkariin ja toimimaan. Samoin kuin eteisen lampun asennus. Ei riitä taidot eikä pituus.

2. PYYKIN PESU

Joo, tiedän, kuulostaa tosi oudolta, MUTTA tähän on ihan oikea syy. Viime viikolla joku hullu tuli soitteleen mun ovikelloa ja kuulin sitte jälkeen päin, että se on oikeasti joku ihme hiippari, joka nukkuu ihmisten rapuissa ja häiriköi ja muuta paskaa. No, nyt oon ihan täysin vakuuttunu siitä, että se on jääny viime viikosta asti majailemaan mun talon pyykkitupaan/varastoihin ja sitä ei ole kukaan muu huomannu siellä. Samoin olen vakuuttunu siitä, että se miekkonen haluaa puukottaa mua keuhkoon, syödä mun sisäelimet ja tehdä mun ihosta lampunvarjostimia (saisi muuten hienot näillä tatskoilla). Eli en siis käy pyykkituvassa pesemässä pyykkiä. Ainut ratkaisuhan tähän on se, että saan jonkun kaverin sinne pyykkäämään seuraksi. Mun logiikalla se äijä nimittäin hyökkää vain, jos oon yksin. No, kavereille ei viittis soitella "Moro, lähetkö pyykille?" eli tarvin poikaystävän, joka kuuliaisena suojelee mua siellä kun pesen pikkuhousujani.

3. RUOKA

Onko oikeasti mitään niin vittumaista, kuin se, että teet ihan ruokaa ja sitä jää ihan jumalattomat määrät yli? Itse kun olen kuulemma "nirso" (omasta mielestäni laatutietoinen), niin en kovin mielellään edes syö toista kertaa lämmitettyä ruokaa, saati sitten pakastettua. Siinä on vaan jotain ällöä. Eli tarvin sen sikapossu-poikaystävän, joka sitten syö sen "ylijäämä"-ruuan. Kaikki pakkauskoot kun kaupoissa meinaavat olla niin isoja, että niistä tulee väkisinkin suuria annoksia. Tai sitten pitää vaan jotenki saada Asta asumaan tänne, sen kanssa kun tulee aina syötyä neljän hengen edestä...

4. VIINA JA BAARIKÄYTTÄYTYMINEN

En usko toisen ihmisen viinan käytön rajoittamiseen, jos se pysyy kutakuinkin terveissä mittasuhteissa. Tämä johtuu ehkä lähinnä siitä, että yleensä (=aina) kun juon, oon tosiaan ihan naamat, nolaan itteni ja yleensä raahaan sieltä baarista sitten jonkun epäyhteiskuntakelpoisen yksilön mukaani tai vastaavasti katson sillä kuuluisalla perseenjako/hedelmäpeli-katseella sitä baarin selvä päisintä miekkosta ja nolaan ittenki. Poikaystävä siis eliminoisi känniaamujen morkkiksen ainakin noiden asioiden suhteen, koska sehän tottakai rakastaisi mua kun oon kännissä. Todennäköisesti tietäs myös mistä ja kenen kanssa herää, ellei tuu taas äkkilähtöä Norjaan baari-illan päätteeksi.

5. SEKSI

Tarviiko tätä edes selittää, seksi on kivaa ja parisuhteessa se on varmempaa kuin sinkkumarkkinoilla.

6. ÄRSYYNTYNEET KAVERIT JA PÄÄTÖKSEN TEKO

Soittelen outoihin aikoihin outoja asioita. Ihmiset ärsyyntyy siitä. Poikaystävällä olisi kuitenkin velvollisuus ja OIKEUS vastata näihin outoihin puheluihin. Oon myös ihan paska päättämään yhtään mistään oikeastaan, aina kaikkeen tarvii jonkun toisen mielipiteen. Hirveintä on mennä vuokraamaan leffaa yksin, kun en saa ikinä päätettyä, minkä leffan katsoisi. Poikaystävä olisi oikeinkin mainio päätöksenteko-prosessin osa, aina valmiina toinen mielipide. Paitsi jos se olisi semmoinen "Ihan mitä vaan sä haluat kulta, mulle käy kaikki mitä sä valitset kulta". No vittu kun siksi sinä oot olemassa, että päätät, en minä vittu osaa!

7. MUIDEN PARISUHTEET

Rakastan ystäväpariskuntiani ja heidän kanssaan on ihana viettää aikaa, mutta onko mitää kamalampaa, kuin juuttua illanviettoon monen pariskunnan kanssa ainoana sinkkuna? Kaikista muista puhutaan aina parina, mä tuun jotenki sitten extrana "Pekka ja Pirjo, Markku ja Maarit, Raimo ja Ritva, niin ja Tiina". Tulee välillä ylimääräinen olo. Tietyiltä ihmisiltä saa myös sellaisia ah, niin mainioita sääliä täynnä olevia katseita ja kommentteja, ihan vaan koska olen sinkku. Joo, ei se elämä silti siihen kaadu, mutta voisihan tuo nyt jo loppua. Tämä on perseestä myös huvipuistoissa, hirveä vatvominen että kuka istuu missäkin kun en mä aina halua istua sen kuppasen hikisen perheen isän viereen :O

8. LAHJAT

Joulu-, synttäri- ja muut kissan ristiäislahjat lisääntyisi ainakin sillä yhdellä paketilla. Ja saisi niitä sitten itsekkin ostaa lisää, on oikeasti aivan ihanaa ostaa ihmisille lahjoja.

9. MIELIPUOLISET PELOT= LIIAN VILKAS MIELIKUVITUS

Olen sairas, pelkään aivan kaikkea mahdollista, varsinkin yksin kämpillä pimeässä. Pelkään kaikkia pieniä ääniä, aukinaisia ikkunoita, sulejttuja ovia, pieniä lapsia, sitä hullua joka tappaa mut pyykkituvassa. Mielikuvitus lentää ja luo kaiken maailman kummajaisia ja mörköjä joka paikkaan. Tätä tapahtuu silloin kun on yksin. Olettaisin, että poikaystävän kanssa tulisi yövyttyä kohtuullisen paljon samassa paikassa eli silloin kaikki mielikuvituksen tuottamat mörrimöykyt vähentyisi tai niitä vastaan olisi paljon helpompi taistella. Tai sitten se murhaaja voisi tappaa sen poikaystävän ja mä pelastuisin, koska sitähän se ekana sängyssä iskisi puukolla, koska mä nukun mielummin seinän vierellä.

10. LIHOMINEN

Kaikki aina selittää, miten parisuhteessa rupeaa lihomaan, koska kaikki aika menee toisen kanssa hengailuun, mähöämiseen ja herkutteluun. Joo, tämä passaa mulle oikein hyvin, syöminen on parasta ja seurustellessa saisin ilmeisesti olla rauhassa läski. Mucho bueno.

4 kommenttia:

  1. :DD Tiina!!! Voi reps! Ootas ku Jaakko lukee tän...

    VastaaPoista
  2. Jaakko arvostaa varmasti ja on mun kanssa samaa mieltä :D Joo-o, tää alkaa vaikuttaan pahasti siltä, että oon oikeesti sen parisuhteen tarpeessa.

    VastaaPoista
  3. Hei, jos sä tuut taas mun ja Antin kanssa huvipuistoon niin mä istun sun vieressä ja Antti istuu Nasun vieressä, Muistatko? Mustekala? :D

    Kiva postaus! :)

    VastaaPoista
  4. Hihiii! Nyt sai hyvät naurut :D
    Olis se kyl kiva jos löytyis se poikakaveri noita kaikkia varten, mut onneks oon tähän asti pärjänny ihan omillani joten hätää ei vielä ole. ;D

    VastaaPoista